Koronavirus ei jätä rauhaan hämeenlinnalaista Voutilakeskusta. Voutilakeskuksen toisen tehostetun palveluasumisen yksikön eli Impivaaran asukkaat ja henkilöstö testattiin kolmannen kerran viime viikolla.
Näytteissä todettiin kaksi uutta koronatartuntaa, joista yksi on asukkaalla ja toinen työntekijällä. Kaikkiaan Voutilakeskuksessa on todettu 13 tartuntaa: kuudella asukkaalla ja seitsemällä työntekijällä. Seulontatestauksia jatketaan tällä viikolla.
Ensimmäiset koronatartunnat todettiin Voutilakeskuksessa jo joulukuun lopulla.
Koronavirustartuntoja jo kaikkiaan 770
Sunnuntaina Kanta-Hämeessä todettiin kaksi uutta COVID-19-tartuntaa. Molemmat tapaukset ovat Hämeenlinnan seudulta ja toinen potilas on sairastunut karanteenin aikana. Sen sijaan toisen tartunnanlähde on epäselvä.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa neljä koronaan sairastunutta potilasta. Forssan, Hämeenlinnan ja Riihimäen terveyskeskusten vuodeosastoilla ei ole hoidossa yhtään koronapotilasta.
Maanantaihin mennessä Kanta-Hämeessä on todettu kaikkiaan 770 COVID-19-tartuntaa.