Yli 12-vuotiaille eli käytännössä kuudesluokkalaisille suunnattu maskusuositus koskee Satakunnassa vain yhtenäiskouluja.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi suosituksen maksien käytöstä yli 12-vuotiaille 8. tammikuuta. Viime torstaina kokoontunut Satakunnan alueellinen tartuntatautien ryhmä suositteli maskien käyttöä vain siinä tapauksessa, että koulussa on vanhempia vuosiluokkia.

Satakunnassa on palattu koronan kiihtymisvaarasta alimmalle perustasolle.

Kankaanpäässä suositus koskee vain Kangasmetsän koulua, jossa maskien jako alkoi heti perjantaina.

– Oppilaat saavat neljästä viiteen maskia päivässä, välitunneilla ulkona ei maskeja tarvitse käyttää, sanoo sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi.

Porin koulutoimessa odotetaan maanantaina kokoontuvan kaupungin johtoryhmän päästöstä.

– Kouluja pyydettiin 14. tammikuuta varautumaan asiaan, joten valmius laittaa suositus käytäntöön nopeasti on siis olemassa, sanoo Porin sivistystoimialan toimialajohtaja Esa Kohtamäki.

Kohtamäen mukaan maskeja on riittävästi.

Raumalla kuudesluokkalaisten maskisuositus astuu voimaan 19. tammikuuta. Uusi linjaus koskettaa kahta yhtenäiskoulua eli Nanun koulua ja Normaalikoulua.

– Maskisuosituksen ikäluokan muutos huomioidaan myös Rauman musiikkiopiston, kansalaisopiston ja nuorisopalvelujen toiminnassa, mikäli opetukseen tai toimintaan osallistuu 6.-luokkalaisia, kertoo Rauman kaupunki tiedotteessaan.

Maskisuosituksen täsmentämisellä halutaan varmistaa lähiopetuksen jatkuminen ja palvelujen toimivuus.