Oulussa koronavirustapaukset ovat vähentyneet vuoden alun luvuista. Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin kaikkiaan 88 henkilöllä, mikä on noin neljänneksen vähemmän kuin edellisellä viikolla.
Koronaviruksen ilmaantuvuus on kuitenkin Oulussa edelleen korkea. Luku on 107 sataatuhatta asukasta kohti, kun koko maakunnassa vastaava ilmaantuvuus on 62,1. Pohjois-Pohjanmaalla eletään edelleen epidemian leviämisvaihetta.
Sunnuntaina Oulussa todettiin 13 uutta koronavirustartuntaa iltapäivään mennessä, lauantaina uusia tartuntoja ilmoitettiin kahdeksan.
Viikonlopun aikana on kerrottu kolmesta joukkoaltistumisesta. Yksi niistä on ollut Hiirosenkodin 5D-osastolla, kahdesta muusta ei ole kerrottu kuin altistuneiden määrä, noin 50 henkilöä.
Hiirosenkodissa on jo aloitettu rokotukset virusta vastaan, ja viime viikolla Oulussa on jo rokotettu Intiön ja Rajakylän hoivayksiköiden asukkaat ja henkilöstö.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.