Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten alueella on todettu neljä tartuntaa.

Kolme tapausta liittyy aiempiin tartuntaketjuihin ja yksi on todettu ulkomailta palanneelta henkilöltä.

Rokotusten antamisen odotetaan hidastuvan

Essote kertoo antaneensa ensimmäisen rokotteen alueellaan noin 3000 henkilölle. Noin 3,6 prosenttia yli 16-vuotiaista on saanut rokotteen.

Tällä hetkellä rokotettuna ovat pääosa vanhuspalveluiden asukkaista, koronatyötä tekevästä henkilöstöstä ja vanhuspalvelutalojen henkilöstöstä.

Jatkossa rokotustahdin odotetaan hidastuvan.

– Uusien tietojen mukaan rokotemäärät tulevat pienenemään jatkossa. Aloitamme nyt yli 85-vuotiaiden rokotukset, mutta rokotustahti tulee olemaan nykyistä hitaampi siihen saakka, kunnes suurempia määriä rokotteita saadaan maahan. Osa rokotteista alkaa mennä pian myös kakkospistokseen, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

– Tilanne paranee todennäköisesti sitten, kun maahan aletaan saada suurempia määriä AstraZenecan rokotetta nykyisen Pfizer-yhtiön rokotteen rinnalle.