Vaasassa ei ole vielä tarkkaa suunnitelmaa, miten koronatestaukset Vaasan satamassa toteutetaan.
Vaasan kaupungin ja sairaanhoitopiirin välillä on kuitenkin jo sovittu, että käytännön toteutuksesta ottaa vastuun keskussairaala.
– Kaupungilla ei yksinkertaisesti ole osoittaa resursseja tähän, toteaa Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta.
Hallitus kertoi torstaina, että kuntien pitää testata oman alueensa rajanylityspaikoilla matkustajia. Testaaminen on yksi keino torjua koronavirusmuunnoksen leviämistä.
Kaukoranta toteaa, että ennen kuin paikallisia suunnitelmia päästään tekemään, tarvitaan suuntaviivoja valtionhallinnosta.
– Nyt odotetaan eri ministeriöiltä, että ne keskustelevat keskenään ja antavat sitten oman toteuttamissuunnitelmansa.
Kaukoranta huomauttaa, että kun rajanylityspaikkojen testauksista puhutaan, on valtionhallinnon tasolla monta eri toimijaa, joiden on löydettävä yhteisymmärrys.
– Varmasti menee ainakin ensi viikkoon ennen kuin asia etenee ja siitäkin on vielä matkaa käytännön toteutukseen eli testaamisen aloittamiseen.
Enimmillään 100 matkustajaa päivässä
Wasaline kuljettaa tällä hetkellä 50 - 100 matkustajaa päivässä Vaasan ja Uumajan välillä. Heistä parhaina rahtipäivinä reilu 30 on rekka-autojen kuljettajia.
– Pääasiassa muut matkustajat ovat Ruotsissa tai Norjassa työssä käyviä suomalaisia ja enin osa heistä on varmaan hoitoalan työntekijöitä, toteaa Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg.
Ståhlberg toteaa, että varustamoyhtiön rooli testauksissa on lähinnä tiedottaa asiasta matkustajille.
Toistaiseksi ei tiedotettavaa ole.
– Enemmän tässä on kysymyksiä kuin vastauksia.
Ståhlbergin mukaan kaupungista tai sairaanhoitopiiristä ei vielä ole oltu yhteydessä varustamoon.
Lue myös:
Hallitus haluaa länsirajalla liikkuvat koronatesteihin: testaus laajenee parin viikon kuluessa – rajaliikenteeseen valmistellaan rajoituksia