Tänä vuonna kaikille Kainuun keskussairaalassa syntyneille vauvoille on luovutettu ensikuksa. Metsähallituksen Luontopalvelujen ja Kainuun keskussairaalan yhteisessä kampanjassa on luovutettu luontolahjan merkeissä yhteensä 664 kuksaa.
Tempauksen taustalla on suomalaisten ennennäkemätön ryntäys luontoon. Kainuun uudessa keskussairaalassa luontoon onkin kannustettu synnytyssalilta lähtien. Perheille on annettu myös kutsukortti luontoon, jossa kerrotaan luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista.
Kätilö Anne Kemppainen kertoo Metsähallituksen tiedotteessa perheiden olleen ilahtuneita ja yllättyneitä lahjasta. Luontolahja on koettu sopivan hienosti Kainuuseen ja sairaalaan, jossa luonto on esillä sisustuksessakin.
Kainuun keskussairaalan synnytysmäärät ovat nousseet tänä vuonna noin 20 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Reilu kolmasosa Kainuussa synnyttävistä perheistä tulee Kainuun ulkopuolelta.
Myös Kainuun neuvolat ovat tukeneet kuksakampanjaa tuomalla luontoteemaa esille monin tavoin. Neuvoloissa on ollut muun muassa luontokuvanäyttelyitä, esitteitä paikallisista retkikohteista ja luonto voimavarana on nostettu esille asiakaskäynneillä.
Kainuun neuvolat aikovat pitää luontoaiheita esillä edelleen myös tulevana vuonna.
Keskussairaalan arjessa luonnon terveysvaikutuksia tuodaan esille tulevaisuudessa muun muassa sairaalan välittömään läheisyyteen suunnitteilla olevan luontopolun avulla.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.