Museoemäntä Monica Witting-Kangasniemi on iloisen yllättynyt miettiessään vuotta 2020 siitäkin huolimatta, että koronavirus sulki museon kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi.
Iloon on syytä, sillä kaupungin juhlavuodeksi koottu Kokkola 400 vuotta -onni suosii rohkeaa - näyttely on kiinnostanut yleisöä läheltä ja kaukaa. Esimerkiksi heinäkuussa tänä vuonna kävi näyttelyyn tutustumassa liki 1700 museovierasta, kun yleensä heinäkuussa kävijöitä on alle tuhat.
Selitykseksi löytyvät oikeaan osunut näyttely sekä koronavirus.
– Museo oli maaliskuusta lähtien kiinni, mutta kun se kesällä aukesi, niin oli ilmeisesti mukava tulla omaan kaupunkiin tai turistina muualta päin näyttelyä katsomaan. Ihmiset varmaan kaipasivat kulttuuria ja historiaa, ja eiväthän he päässeet matkustelemaan esimerkiksi ulkomaille, analysoi museoemäntä.
Näyttelyn aihe on kiinnostanut myös koululaisia. Ehkä sen avulla on ollut helppo tutustua kotikaupunkiin. Koululuokkia on syksyn mittaan vieraillut Roosin talolla näyttelyssä paljon aiempia vuosia ahkerammin. Heille on järjestetty sisäänpääsy silloin, kun museo on muuten ollut kiinni.
– Kokkolan vanha historia on kiinnostanut selvästi. Näyttelyyn on kerätty tarinoita ja esineitä vuosisatojen aikana tapahtuneista asioista.
Korona tuonut lisätöitä
Koronavuosi on tuonut tavallista enemmän vierailijoita museoon, mutta se on myös vaatinut lisätyötä. Erityisesti silloin, kun Keski-Pohjanmaa loppuvuonna siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen ja voimaan astuivat tiukat rajoitukset.
Nyt Roosin taloon ja ITE museoon päästetään kerrallaan 10 henkilöä. Pedagogion kävijämäärä yhdellä kertaa on kuusi ja Lassanderin talon sekä Kamerakokoelman neljä henkilöä.
Kävijämäärää valvotaan.
– Me laitamme ovet lukkoon, jos maksimimäärä on ylittynyt ja sillä tavalla pystymme rajoittamaan väkimäärää. Ulkona standissa lukee, että nyt täytyy odottaa vuoroa. Ihmiset ymmärtävät nämä rajoitukset ja noudattavat niitä, kertoo museoemäntä Monica Witting-Kangasniemi.
– Viimeisimmän rajoituksen jälkeen on jopa kysytty, että ollaanko me ainoita rakennuksessa. Halutaan siis olla varovaisia.
Museolla myös satsataan siivoukseen tavallista enemmän. Tarkkoja ollaan niin sanottujen strategisten kohteiden kanssa eli esimerkiksi IPadien ja ovenkahvojen.
K.H. Renlundin museon Kokkola 400 vuotta -näyttely on auki vielä koko ensi vuoden.