Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten alueella on todettu eilisen eli tiistain jälkeen kaksi uutta koronavirustartuntaa.
Tartuntoja on todettu Etelä-Karjalassa epidemian alusta lukien 186.
Eksoten koronavirustyöryhmä antaa uudet suosituksensa kiihtymisvaiheessa olevaan Etelä-Karjalaan perjantaina.
Koronavirustestin tulos tulee Etelä-Karjalassa vuorokaudessa tai kahdessa. Testiin kannattaa mennä myös lieväoireisena, sillä tautia voi levittää myös tietämättään.
Lappeenrannassa opettajat saavat työnantajaltaan kasvomaskeja ja -visiirejä.
Matkustamista Suomen ja Venäjän välillä tulee yhä välttää. Myös kaikkea liikkumista leviämisvaiheessa oleville alueille suositellaan välttämään. Liikkumista tulee välttää erityisesti alueille, joissa koronavirustilanne on Etelä-Karjalaa vaikeampi. Lisäksi matkustamista pohjoisen hiihtokeskuksiin ja ulkomaille tulee välttää.
Tuoreimmat uutiset koronaviruksen vaikutuksista maakuntaan löytyvät kootusti täältä
Valtakunnallinen koronavirusuutisointi kootusti täällä