Valmistautuminen koronarokotuksiin on alkanut Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä. Kummassakin maakunnassa rokotetyöryhmät ovat aloittaneet työnsä.
– Alkuvaiheessa ollaan vasta. Moni suunnittelun ja päätöksenteon kannalta olennainen asia on vielä epäselvä, huomauttaa Vaasan keskussairaalan infektioylilääkäri Juha Salonen.
Vielä ei ole tiedossa, minkälaisissa erissä ja missä aikataulussa rokotetta saadaan alueellemme, mutta suunnittelussa on lähdetty siitä, että rokotukset voivat alkaa hyvinkin pian.
– Loppuvuosi tehdään tiiviisti työtä ja pidetään palavereita, että oltaisiin valmiita, jos rokotteet tulevat jo tammikuun alkupäivinä, toteaa sairaala-apteekkari Päivi Tiippana Seinäjoelta.
Tarkkaa kohdentamista
Tämänhetkisten tietojen mukaan maakuntiin tulevat ensimmäiset rokote-erät ovat pieniä. Juha Salosen mukaan se tarkoittaa sitä, että rokotukset kohdennetaan erittäin tarkasti.
– Ensimmäiseksi rokotetaan terveydenhuollon henkilökunnasta ne, jotka ovat kaikkein suurimmassa tartuntavaarassa.
Rokotusten antamisessa ohjenuorana ovat valtakunnalliset suositukset.
THL:n nimittämä kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä on suositellut, että rokotetta tarjottaisiin ensimmäiseksi koronapotilaita hoitaville, hoivakotien henkilöstölle, ikääntyneille ja riskiryhmään kuuluville.
Aikatauluttaminen haasteena
Urakka on iso. Käytännössä sen hoitavat työterveyshuolto ja kunnat.
Juha Salosen mukaan edessä on haastava operaatio, koska koronarokote annetaan kahdessa erässä kolmen viikon välein. Aikatauluttaminen on tarkkaa, koska tehosterokotteen antamisen ajoituksessa ei ole paljon joustonvaraa.
Toisen aikatauluhaasteen tuo se, että koronarokotteet vaativat säilyäkseen jopa -70 asteen lämpötilan.
– Seinäjoella sairaala-apteekissa on kaksi syväjääpakastinta, joihin rokotteet siirretään välittömästi, kun ne tulevat meille. Kuntiin ne siirretään normaalina kylmäkuljetuksina, jonka jälkeen rokote säilyy viisi vuorokautta, kertoo Päivi Tiippana.
Lue myös: Koronarokotuksista tulossa mittava ponnistus myös Keski-Pohjanmaalla – urakka hoidetaan samalla järjestelyllä kuin influenssarokotukset
Helsingin seudulla valmistaudutaan jo koronarokotuksiin – HS: rokotukset alkamassa viikolla 2
Koronarokotteet eivät tule vapauttamaan rokotettujakaan heti koronatesteistä – tutkimukset rokotteiden turvallisuudesta jatkuvat vielä pitkään käyttöönoton jälkeen