Kuopion kaupungintalon tilat on päätetty sulkea yleisöltä ja tapahtumanjärjestäjiltä 14.12. alkaen aina ensi vuoden helmikuun loppuun saakka.
Syynä on koronatilanne ja kokoontumisrajoitukset, sekä ennakoiva toiminta. Epidemian leviämistä pyritään ehkäisemään.
Hallintojohtajan päätöksellä kaikki tilavaraukset perutaan maanantaista alkaen.
Kaupungintalon virastomestari Marko Kostilainen kertoo, perutuksi tulee kymmenkunta tapahtumaa. Ne ovat konsertteja, yleisötilaisuuksia ja luentoja.
– Onneksi ei sen enempää ollut varattuna. Varsinkin tammikuu on kaupungintalolla muutenkin hiljaista aikaa, joten sinne ei ollut ehditty tehdä paljon tilavarauksia.
Esimerkiksi kuorolaulussa on erityisen korkea tartunnan riski, joten päätös tilavarausten perumisesta on yksi varotoimenpide.
Virastomestari päivystää kaupungintalolla toistaiseksi, eli asiakaspalvelu on vielä auki. Asiakkaita käy kuitenkin hyvin harvakseltaan.
– Muutama yksittäinen päivässä. Niin kauan päivystän, kunnes ovet päätetään panna kokonaan kiinni.
Kaupungintalo on muutenkin ollut hyvin hiljainen, sillä valtaosa siellä työskentelevistä kaupungin työntekijöistä on tehnyt jo pitkään etätöitä.