Tornio julistaa koronaepidemian vuoksi joulurauhan tänä vuonna etänä.

Joulurauha julistetaan ennakkoon taltioidun videon välityksellä jouluaattona kello 15.00. Video julkaistaan kaupungin facebook-sivuilla sekä youtube-kanavalla.

Joulurauhan julistaa tänä vuonna kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Taramaa. Hän lukee puukotelossa säilytettävältä pergamenttipaperilta perinteisen joulurauhan julistustekstin.

Tilaisuuden ohjelmassa on niin ikään perinteiseen tapaan kuoron esitykset Armon valkokyyhky ja Maa on niin kaunis sekä Marja Iston johtaman Tornion puhallinorkesterin sekä kuoron yhteisesitys Jumala ompi linnamme.

Tornio on julistanut joulurauhan jo vuosisatojen ajan, mutta yhtäjaksoisesti vuodesta 1946 lähtien.

Tornion tapahtumatuottaja Merja Stenberg kertoo, että joulurauhan julkistamisperinne on tullut Suomeen 1200-luvulla Euroopasta.

– Ainutlaatuinen perinne oli aiemmin käytössä useissa Suomen rannikkokaupungeissa. Sittemmin tapa on hävinnyt. Perinne on Suomen Turun lisäksi säilynyt ainakin Torniossa. Tiettävästi käytäntöä on toteutettu Torniossa jo vuosisatoja, Stenroos kirjoittaa kaupungin tiedotteessa.