Kaakkois-Suomen sairaanhoitopiireillä on hyvät valmiudet aloittaa koronarokotukset.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote sekä Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote odottavat kuitenkin vielä lisätietoja koronarokotusten järjestämisestä.
Ennen yksityiskohtaisten suunnitelmien tekoa sairaanhoitopiirit kaipaavat lisätietoa esimerkiksi siitä, mitä rokotteita Suomeen saadaan ja kuinka paljon.
– Kaikki riippuu THL:n linjauksista ja siitä, paljonko rokotteita saadaan. Rokotteiden määrästä riippuu myös se, kuinka nopeasti Eksoten alueella saadaan väestö rokotettua, kertoo Eksoten koronatilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula.
Esimerkiksi Biontech-Pfizerin rokote vaatii -70 asteen kylmäsäilytyksen, joten sitä tuskin voidaan jokaisella pikkupaikkakunnalla jaella.
Rokotukset jatkuvat sujuvasti influenssarokotusten jälkeen
Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan Kymenlaaksossa tehdään parhaillaan laskelmia siitä, kuinka paljon esimerkiksi ensimmäiseen rokotettavien ryhmään kuuluu ihmisiä ja miten rokotteet saataisiin mahdollisimman tehokkaasti käyttöön.
– Influenssarokotukset jatkuvat vielä joulukuussa, joten periaatteessa organisaatio on käynnissä, Mäntymaa sanoo.
Mäntymaa uskoo, että henkilökunta saadaan riittämään rokotusten hoitamiseen.
– Pääasiassa rokottajat ovat terveydenhoitajia. Tarvittaessa rokottajia siirretään tilapäisesti tähän tehtävään.
Koronarokotus tulee Mäntymaan mukaan olemaan joka tapauksessa aiemmista rokotuksista poikkeava urakka monin tavoin, eikä yksityiskohtia vielä tiedetä.
Hyödyt ja mahdolliset sivuvaikutukset mietityttävät ihmisiä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä päästäneen rokottamaan tammikuussa, ikääntyneitä sekä riskiryhmiä helmikuussa ja loppuväestöä kevään aikana.
Koronarokote annetaan kaikille halukkaille, ilmaiseksi.
Koronarokotteiden hyödyt ja mahdolliset sivuvaikutukset ovat puhuttaneet ihmisiä viime aikoina.
Syksyllä tehdyissä kyselytutkimuksissa keskimäärin 73 prosenttia suomalaisista sanoi ottavansa rokotteen, jos viranomaiset sitä suosittelisivat ja rokote olisi ilmainen.
Tutkimuksen päälöydös osoitti, että ihmisten halukkuuteen ottaa tuleva koronavirusrokote vaikuttaa pääasiassa heidän näkemyksensä kyseisen rokotteen turvallisuudesta.
Tämän vahvistavat myös lappeenrantalaiset, joilta kysyimme, aikovatko he ottaa koronarokotteen.
Jari Tiippana ei aio olla ensimmäisenä jonossa ottamassa uutta rokotetta, vaikka kuuluukin koronaviruksen riskiryhmään.
– Mahdolliset sivuvaikutukset mietityttävät jonkin verran. Työn puolesta tulee kuitenkin reissattua paljon, joten jossain vaiheessa on varmasti ajankohtaista.
Myös Teemu Melartin haluaa ensin seurata, millaisia oireita rokotteesta mahdollisesti tulee.
– En sanoisi, että pelkään mitään yksittäistä asiaa, mutta yleensähän noissa rokotteissa on jotain pieniä sivuvaikutuksia. Varmaan jossain vaiheessa otan sen kuitenkin.
Marja-Leena Tikkala sen sijaan aikoo ottaa koronarokotteen heti.
– Ilman muuta otan. Kyllä mieli tekisi jo saada rokote.
Lue seuraavaksi:
Suomi odottaa kuumeisesti ensimmäistä koronarokotetta – lue uusimmat tiedot sen turvallisuudesta ja tehokkuudesta
Mikrosiruja koronarokotteessa? Näin perätön tieto rokotteista leviää koronaepidemian myötä