Keski-Pohjanmaan peruspalvelukuntayhtymä Soiten viranomaistyöryhmä tiukentaa koronatoimia Kruunupyyssä pahentuneen tautitilanteen takia.
Ryhmä antoi keskiviikkona kokoontumisrajoituksen Kruunupyyn alueelle.
Viime viikolla perhetapahtumassa Kruunupyyssä todettiin koronatartuntarypäs, joka on poikinut uusia tartuntoja lähes päivittäin.
Viranomaiset antavatkin nyt vahvan suosituksen, että yli 10 hengen aikuisten kokoontumisia tulee välttää. Suositus koskee myös perhepiirissä järjestettäviä tilaisuuksia ja se on voimassa marraskuun lopulle.
Soiten alueella on todettu nyt kaksi uutta koronatapausta, joista toinen liittyy aiempaan Kruunupyyn tartuntaketjuun.
Toisen tartunnan osalta selvitystyöt ovat vielä kesken.
Keski-Pohjanmaan alueellinen COVID-19-viranomaistyöryhmä päätti keskiviikkona, että Kruunupyyn tautitilanne edellyttää erityistoimenpiteitä poikkeavan tautitilanteen vuoksi.
Soiten alueella koronavirustilanne on edelleen perustasolla, mutta Kruunupyyn kunnan alueella ollaan kiihtymisvaiheessa.
Kruunupyyssä koronaviruksen ilmaantuvuusluku on 172 sataatuhatta asukasta kohti.
Soiten alueella on edelleen voimassa myös kasvomaskisuositus ja etätyötä suositellaan, jos mahdollista.
Lue myös:
Kruunupyyssä tiukennetaan koronatoimia: Vanhusten tehostetun palveluasumisen yksiköissä rajoitetaan vierailuja
Perhetapahtuma poikii yhä tartuntoja Kruunupyyssä – Soitessa neljä uutta koronatapausta
Kruunupyyssä suositellaan viikon taukoa kokoontumisiin ja harrastuksiin – 4 uutta tapausta ovat aiheuttaneet joukkoaltistumista