Jääkiekon miesten Liigassa pelaavien Jukurien taustajoukot tiedottavat mahdollisesta korona-altistumisesta kotiottelun katsomossa.
Koronapositiiviseksi todettu oireinen henkilö on voinut altistaa muita viime perjantain Jukurit-SaiPa-ottelussa. Jukurien viestinnän mukaan henkilö on voinut altistaa muita Mikkelin jäähallin sektori 3:n anniskelualueilla, joissa hän on oleskellut ilman maskia ja asioinut sektorin anniskelupisteillä.
Tiedotteessa pelin järjestäjät pyytävät samoilla alueilla olleita tarkkailemaan omaa vointiaan ja hakeutumaan pienistäkin oireista koronatestiin.
Sektori 3 kattaa Jukurien kannattajapäädyn sekä istumakatsomot B6 ja B7. Etelä-Savon sote-kuntayhtymän Essoten mukaan altistumisvaaraa ei ole ollut katsomoissa.
Jukurit painottaa, ettei otteluun saa tulla, mikäli on minkäänlaisia koronatartuntaan liittyviä oireita kuten yskää, nuhaa tai vatsaoireita. Jukurit suosittelee voimakkaasti kasvomaskin käyttöä ottelussa.