Monet EU-maat vastustavat yhteisiä sääntöjä koronapikatestien käytöstä, selviää uutistoimisto Reutersin näkemästä raportista. Tämä on takaisku lentoyhtiöille, jotka toivovat matkustamisen helpottuvan yleistyvän pikatestauksen myötä.
Lentoyhtiöt ovat painostaneet hallituksia sopimaan yhteisistä käytännöistä pikatestaukseen lentokentillä, mutta asia ei näytä edenneen. Lentoyhtiöt toivovat, että pikatestauksella voitaisiin helpottaa matkustusrajoituksia.
EU:n puheenjohtajamaan Saksan laatiman raportin perusteella monet maat eivät kuitenkaan ole valmiita yhteisiin käytäntöihin. Useat maat pitävät pikatestauksen käytännöistä päättämistä kansallisena asiana.
Viime viikolla laadittu asiakirja on Reutersin mukaan esillä EU-maiden johtajien etähuippukokouksessa torstaina. Kokouksessa keskustellaan yhteisistä toimista koronaviruspandemiaa vastaan.
Antigeenipikatestit ovat PCR- eli geenimonistustestejä nopeampia, mutta epäluotettavampia. Viruksen pintaproteiinin osoittavasta antigeenitestistä tulos saadaan muutamassa minuutissa, kun taas normaalin testin tuloksen saaminen voi viedä päiviä.
Käytössä on myös pikaversioita PCR-testistä.
Esimerkiksi Lontoon Heathrow’n kentällä pikatestejä alettiin tehdä lokakuun loppupuolella. Ensimmäisenä testimahdollisuutta tarjottiin BBC:n mukaan Hongkongiin lähdössä olleille matkustajille. Noin 90 euroa maksaneen testin tulos luvattiin tunnissa.
Tarkoituksena on helpottaa matkustamista maihin, joissa vaaditaan saapuessa negatiivisen koronatestituloksen esittämistä.
Lokakuussa Heathrow’lla oli tarkoitus tarjota testejä myös Roomaan matkustaville, mutta oli epäselvää, hyväksyykö Italia käytössä olleen LAMP-testin. Heathrow’lla suunnitellaan antigeenitestitestien ottamista käyttöön, koska useammat maat hyväksyvät ne.
Jotkut maat vaativat kuitenkin PCR-testituloksen esittämistä.
Saksan laatiman selvityksen perusteella osa maista haluaa pikatesteistä tarkempaa tieteellistä näyttöä. Monet maat pitävät pikatestiratkaisuja kansallisena asiana. Selvityksessä ei mainita maiden nimiä.
Lue lisää: Maanantaina julkaistussa Ylen selvityksessä Suomen suurimmat julkisen puolen laboratoriot ovat haluttomia ottamaan käyttöön antigeenitestejä koronanäytteiden tutkimisessa.
EU-komission on määrä Reutersin mukaan kertoa huomenna suosituksesta pikatestien käyttöön liittyen. Suositus ei kuitenkaan velvoita jäsenmaita.
Lisää aiheesta:
Koronan pikatesti antaa tuloksen jopa vartissa – Lapissa käytöstä hyviä kokemuksia, mutta myös huolta ilman lupaa testaavista toimijoista
Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta