Ennätysmäärä pohjoissavolaisia yrittäjiä on vastannut Savon Yrittäjien neljänteen koronakyselyyn. Vastauksia kertyi hieman yli 700.

Kyselyn mukaan yritysten näkymät alkuvuoteen ovat varovaisen optimistisia. Alkuvuoden osalta reilut 60 prosenttia yrittäjistä ennustaa myynnin joko pysyvän ennallaan tai laskevan vain hieman. Myynnin laskua ennakoi 39 prosenttia vastaajista.

– Sävy on mollivoittoinen, jos katsotaan myynnin kehitystä alkuvuonna. Mutta kyselyssä tuli ilmi myös monia valonpilkahduksia. Selviytymisen tunnelmaa on nähtävillä, Savon yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren kommentoi.

Valtaosa, 65 prosenttia yrittäjistä, uskoi yrityksensä selviävän koronakriisistä. Yrityksensä alasajoa tai konkurssia piti mahdollisena reilu kymmenes vastaajista, mikä noudattaa valtakunnallisia keskiarvoja.

– Konkurssiaaltoa ei ole odotettavissa. On ilahduttavaa, että yritykset haluavat kehittää liiketoimintaansa, eivätkä ole heittäneet hanskoja tiskiin.

Aikio-Tallgren lisää korona-ajan olleen siitä erikoista, että osalla yrityksistä on mennyt todella hyvin ja myynti on kasvanut.

– Eli on voittajia ja häviäjiä, Aikio-Tallgren tiivistää.

Turnausväsymys tuli ilmi monessa vastauksessa

Korona-aika on vaikuttanut laajasti yritysten arkeen ja yrittäjien henkiseen jaksamiseen. Kyselyssä annettiin lukuisia vastauksia, jotka viittaavat turnausväsymykseen.

– Oli paljon pohdintaa siitä, milloin tämä tilanne oikein loppuu. Miten kauan pitää vielä sinnitellä ja elää kituliekillä, Aikio-Tallgren sanoo.

Myös pelko omasta tai työntekijöiden sairastumisesta ja sen vaikutuksesta yrityksen toimintaan näkyi vastauksissa.

Vastaajista 40 prosenttia arvioi oman kotikuntansa onnistuneen korona-ajan viestinnässä ja toiminnassa yritysten suuntaan hyvin tai erittäin hyvin. Tyydyttävän arvosanan antoi viidennes vastaajista.