Oppositiosta on arvosteltu hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa ideologisesti värittyneeksi. Eduskunta keskusteli selonteosta keskiviikkona iltapäivällä.

Ulkomininisteri Pekka Haaviston (vihr.) johdolla tehdyssä selonteossa ihmisoikeudet, ilmastoasiat ja kehitysapu ovat saaneet aiempaa suuremman painoarvon.

Perussuomalaisten ryhmäpuheen pitänyt Tom Packalén arvosteli, että selonteon sisältöä leimaavat hallituksen aatteet ja ideologia.

Oppositioedustaja Packalénin mielestä selonteon rooli tärkeimpänä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ohjaavana asiakirjana hämärtyy.

Hänen mukaansa ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiössä pitää olla valtiollinen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, ei ”arvoposeeraaminen”.

Myös kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen moitti, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka uhkaavat jäädä ilmasto- ja ympäristöasioiden varjoon.

Vihreiden ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Atte Harjanne korosti laajan turvallisuuskäsityksen merkitystä. Hän varoitti, että ilmastonmuutos uhkaa turvallisuutta itsessään, ja äärisääilmiöt ja elinolojen heikentyminen synnyttävät jännitteitä ja epävakautta jo nyt.

Packalén ja Räsänen moittivat myös, että terrorismin uhkaa ei huomioida selonteossa tarpeeksi. Haavisto puolustautui, että näkökulma nousee esiin erillisessä sisäisen turvallisuuden selonteossa, ja Suomi on keskeisessä roolissa kansainvälisessä terrorismin vastaisessa työssä.

Niikko väläytti sopimuksista irtautumista, Tuomioja torjui: Ydinasia pikkuvaltiolle

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) kaipasi jopa pohdintaa siitä missä määrin kansainväliset sopimukset sitovat Suomea tilanteessa, jossa kansallinen etu on uhattuna.

Entinen ulkoministeri, SDP:n Erkki Tuomioja torjui heti Niikon ajatukset ja korosti, että kansainvälisten sopimusten kunnioittaminen on ydinasia Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle.

Ulko- ja turvallisuuspoliikkaa on leimannut laajan yhteisymmärryksen hakeminen, ja eduskunta on osallistunut selonteon tekemiseen parlamentaarisen seurantaryhmän kautta.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi, että seurantaryhmää kuultiin tiivisti.

– Mahdollisimman laaja kansallinen yksimielisyys ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjasta on Suomen menestymisen perusedellytyksiä, Marin sanoi.

Keskustan ryhmäpuheenvuorossa kansanedustaja Mikko Savola toivoi selonteolle rakentavaa ja yhteisymmärrystä vahvistavaa eduskuntakäsittelyä. Hän kehotti pitämään kiinni kansallisesta yhtenäisyydestä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Vasemmistoliiton Mustajärvi: Naton lisääntynyt läsnäolo synnyttää epävakautta

Hallituspuolue vasemmistoliiton Markus Mustajärvi sanoi puolueen ryhmäpuheenvuorossa, että Suomelle tärkein perusta on sotilaallinen liittoutumattomuus.

– Selonteon useammassa kohdassa todetaan, että Naton lisääntynyt läsnäolo monilla alueilla vakauttaa tilannetta. Aivan yhtä hyvin voi sanoa, että se synnyttää epävakautta, Mustajärvi totesi.

Mustajärvi sanoi, että sotilaallisen voiman kasaaminen ja varustelukierre lisäävät jännitteitä niin Itämerellä kuin arktisella alueella.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva sen sijaan nosti kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa jälleen esiin, että puolueen mielestä Suomen Nato-jäsenyys lisäisi turvallisuutta.

Hän korosti, että Suomi on erottamaton osa läntistä turvallisuusyhteisöä, minkä suhteen ei hänen mukaansa pidä jäädä epäselvyyksiä.

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkänen mietti, että selonteossa ei mainita läntistä turvallisuusyhteistyötä, "liittoumaa johon identifioidumme".

Esimerkiksi Katri Kulmuni (kesk.) tulkitsi, että Suomessa on painotuseroista huolimatta yhteisymmärrys ulko- ja turvallisuuspolitiikan kovista ydinkysymyksistä.

Haavisto: Bidenin valinta voi lisätä yhteistyötä koronakriisin hoidossa

Haavisto sanoi avauspuheenvuorossaan eduskunnassa, että sääntöihin pohjautuva kansainvälinen järjestelmä on kasvavan paineen alla. Hän varoitti, että Venäjä on heikentänyt toiminnallaan turvallisuutta Suomen lähialueella.

Haavisto sanoi myös, että jos turvallisuus Euroopassa olisi uhattuna, Suomi ei EU:n jäsenenä voisi olla ulkopuolinen.

Selonteon viesti on, että Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut epävakaampaan suuntaan. Suomen ja Euroopan lähialueiden turvallisuustilannetta kuvataan epävakaaksi ja vaikeasti ennakoitavaksi.

Taustalla on suurvaltojen keskinäisen kilpailun voimistuminen ja niiden heikkenevä sitoutuminen kansainväliseen yhteistyöhön.

Haavisto kuvaili toissaviikolla, että globaalit haasteet, kuten ilmastonmuutos ja pandemiat vaativat yhteistä vastuunkantoa, mutta yhteistyö sääntöpohjaisessa kansainvälisessä järjestelmässä on vaikeutunut.

Selonteon toissaviikkoisen julkaisun jälkeen tilannetta on muuttanut se, että Joe Biden nousee Yhdysvaltain presidentiksi.

Haavisto sanoi keskiviikkona, että Bidenin valinta voi lisätä kansainvälistä yhteistyötä koronakriisin hoidossa. Se voi hänen mukaansa tarkoittaa Yhdysvaltain tiiviimpää suhdetta YK:n ja terveysjärjestö WHO:n kanssa.

Myös SDP:n ryhmäpuheenvuoron pitänyt Erkki Tuomioja toivoi Yhdysvaltain vaalituloksen tarkoittavan yhteistyön vahvistamista ihmisoikeuksien puolustamisessa, avoimen ja reilun kaupan turvaamisessa ja esimerkiksi aseriisuntaneuvotteluissa.

Joe Bidenin nousun presidentiksi on arvioitu muuttavan maan ulkopolitiikkaa ainakin toimintatavan osalta. Donald Trumpin repivä ja ailahteleva tyyli muuttuu harkitsevuudeksi ja ennustettavuudeksi.

Keskustan Joonas Könttä kummasteli eduskuntakeskustelussa keskiviikkona ulkoasiainvaliokuntaa johtavan Niikon (ps.) puheita Ylen haastattelussa. Niikkoa miellytti se, että Trump on ollut hyvällä tavalla "röyhkeä".

Könttä kysyi onko Suomen ulkopolittinen linja muuttunut sellaiseksi, jossa sovinismia, vähemmistöjen haukkumista ja toisten solvaamista pidetään hyväksyttävänä.

Niikko vastasi, että hän esitti kommentit kansanedustajana.

Joe Biden on luvannut pitää esillä ilmastonmuutoksen vastaista työtä ja ihmisoikeuksia. Hän on myös suoraan ilmoittanut koventavansa maansa linjaa suhteessa Venäjään.

Trumpin nelivuotisella kaudella maa vetäytyi Pariisin ilmastosopimuksesta, YK:n ihmisoikeusneuvostosta, Iranin ydinsopimuksesta ja keväällä esimerkiksi asevalvontasopimus Open Skiesista.

Lue lisää:

"Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut epävakaampaan suuntaan" – hallitus linjasi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Analyysi: Sopu turvallisuuspolitiikasta kestää yli hallitusvaihdosten, mutta pienet näkemyserot hiertävät johtavia poliitikkoja

Puolustusministeri Kaikkonen toivoo Yhdysvaltain paluuta kansainvälisiin neuvotteluihin, "Suomen turvallisuudelle Venäjän merkitys keskeinen"