Joe Bidenin nousu Yhdysvaltain presidentiksi muuttaa maan ulkopolitiikkaa ainakin toimintatavan osalta. Donald Trumpin repivä ja ailahteleva tyyli muuttuu harkitsevuudeksi ja ennustettavuudeksi.
Toisin kuin edeltäjänsä, Joe Biden on luvannut pitää esillä ilmastonmuutoksen vastaista työtä ja ihmisoikeuksia.
Tässä artikkelissa katsoimme kolmea maantieteellistä aluetta ja pohdimme, miten presidentinvaihdoksen uskotaan muuttavan Yhdysvaltain politiikkaa.
Lähi-itä – isoja linjanmuutoksia
Lähi-idässä Joe Bidenin johtaman suurvallan linja muuttunee usean maan osalta. Muutosta siivittää Bidenin ihmisoikeuksille antama painoarvo.
Muutosta kuvannee Bidenin heinäkuussa lähettämä tviitti, jossa hän paheksui Egyptissä tapahtunutta poliittisten aktivistien nujertamista. Biden oli lisännyt tviittiin tekstin: "Ei enää avoimia sekkejä Trumpin suosikkidiktaattoreille".
Ehkä selkein linjanmuutos Lähi-idässä on Bidenin aikomus saada Iran jälleen ydinasesopimuksen piiriin. Trump veti Yhdysvallat sopimuksesta vuonna 2018 perustellen tekoa Iranin sopimusrikkomuksilla ja Iranin sekaantumisella muun muassa Syyrian sisällissotaan.
Bidenin mielestä ydinsopimuksesta irtautuminen oli Trumpilta "vaarallinen virhe". Bidenin mukaan Iranista tulee ennustettavampi, kun se on mukana kansainvälisissä sopimuksissa. Toisaalta hän haluaa antaa Yhdysvalloista kuvan maana, "jonka sanaan voi luottaa".
Kuten edeltäjänsäkin, Biden haluaa irrottaa Yhdysvallat "loppumattomista sodista, joita on mahdoton voittaa". Kampanjasivuillaan hän kertoo tuovansa valtaosan Afganistanissa olevista sotilaista kotiin. Yhdysvallat keskittyy jatkossa taistelemaan al-Qaida- ja Isis-terroristijärjestöjä vastaan. Syyriaan on jäämässä pieni sotilasosasto.
Myös suhteissa Saudi-Arabiaan on odotettavissa selkeä linjanmuutos. Biden on ilmoittanut tarkistavansa maansa linjaa ja puolustavansa jatkossa Saudi-Arabian ihmisoikeusaktiiveja, poliittisia toisinajattelijoita ja toimittajia, kertoo uutiskanava al-Jazeera. Pehmeämpi linja Iraniin on omiaan heikentämään suhteita Saudi-Arabiaan.
Hän aikoo lopettaa aseiden myymisen saudeille käytettäväksi Jemenin sodassa. Biden on myös todennut, että jatkossa "Yhdysvallat ei jätä arvojaan porstupaan voidakseen myydä aseita ja ostaa öljyä".
Suhteissa Israeliin ja palestiinalaisiin ei odoteta suurta muutosta. Biden ei ole aikeissa siirtää Yhdysvaltain suurlähetystöä takaisin Tel Aviviin. Trump siirsi sen Jerusalemiin miellyttääkseen maansa uskonnollista oikeistoa.
Biden ei myöskään aio perua maansa antamaa hyväksyntää Israelin ilmoitukselle ottaa Golanin kukkulat virallisesti omaan hallintaansa, kertoo al-Jazeera.
Biden antanee hyväksynnän sille, että palestiinalaisille aletaan jälleen antaa taloudellista ja humanitaarista tukea, jotka Trump lakkautti. Tämän lisäksi Biden ei kuitenkaan ole tekemässä muita myönnytyksiä palestiinalaisille.
Suhteet Turkkiin ovat viilenemässä. Biden on ollut kriittinen Turkille, koska se antaa tukea Azerbaidžanille sodassa Armeniaa vastaan. Lisäksi Biden on kutsunut Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania "itsevaltiaaksi", mistä Erdoğan ei ole pitänyt.
Venäjä – lisää kovuutta
Venäjän johdolla on syytä odottaa Joe Bidenin kautta huolestuneena. Biden on suoraan ilmoittanut koventavansa maansa linjaa suhteessa Venäjään.
Tämän muutoksen ei välttämättä tarvitse olla suuri ollakseen silti merkittävä verrattuna Bidenin edeltäjän tekemisiin. Donald Trumpille Venäjän arvostelu oli hyvin vaikeaa riippumatta siitä, millaisiin tekoihin maa syyllistyi.
Biden on kutsunut Venäjää "vastustajaksi" ja "suurimmaksi uhaksi Yhdysvaltain turvallisuudelle", kertoo esimerkiksi Radio Free Europe.
Bidenin kovan linjan yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa. Linjan koventaminen perustuu Venäjän toteuttamaan Krimin niemimaan valtaukseen ja sen antamaan tukeen Ukrainan itäosan vallanneille Venäjä-mielisille voimille. Biden haluaa estää Venäjän vaikutusvallan kasvun Itä-Euroopassa ja asettaa pelotteen mahdollisille uusille valloituspyrkimyksille.
Hän on sanonut kannattavansa varsinaisten aseiden toimittamista Ukrainan armeijalle pelkkien tarvikkeiden ja logistisen avun lisäksi. Biden kannattaa myös Nord Stream 2 -kaasulinjan rakentamisen estämistä.
Merkittävä alue, jolla Yhdysvallat ja Venäjä voivat päästä keskenään sopuun voi olla aseidenriisunta. Biden on ohjelmassaan ilmoittanut, että haluaa jatkaa ja laajentaa New Start -ydinasesopimusta.
Lontoo huolestunut, Bryssel levollinen
Britanniassa on Bidenin voiton myötä pohdiskeltu, miten paljon Bidenille on jäänyt hampaankoloon pääministeri Boris Johnsonin läheinen suhde Trumpiin ja Trumpin antama tuki Britannian EU-erolle. Pohdiskelun tulos on, että Biden tuskin on niin pikkumainen, että alkaisi kostamaan briteille.
Irlannissa on pantu merkille Bidenin irlantilaiset juuret. Niiden uskotaan vaikuttavan esimerkiksi siihen, voiko Britannia solmia tärkeän kauppasopimuksen Yhdysvaltain kanssa, jos Britannia samaan aikaan rikkoo EU:n kanssa solmimaansa erosopimusta. Rikkomus nimittäin voisi vaarantaa Irlannin rauhansopimuksen, eli niin sanotun Pitkäperjantain sopimuksen.
Irlannin ulkoministeri Simon Coveney on uumoillut, että kauppaneuvottelut voivat tästä syystä vaikeutua, kertoo Politico-lehti. Samassa lehdessä Britannian ulkopolitiikkaa tutkivan British Foreign Policy Groupi johtaja Sophia Gaston tyrmää väitteen ja uskoo, että Bidenin valinnalla on brexitiin "minimaalinen" merkitys.
Biden on ohjelmassaan todennut haluavansa kohentaa transatlanttisia suhteita. Euroopassa tämän tulkitaan tarkoittavan etupäässä suhteita Brysseliin, Pariisiin ja Berliiniin. Britannia on brexitin myötä menettämässä merkitystään ja sitä myötä kiinnostavuuttaan maailmanpolitiikassa
Toisaalta Bidenin ei uskota uhraavan kovin paljon energiaansa EU-maihin. Suhteet Eurooppaan ovat kohtalaisella tolalla ja hänellä on kotimaassaan kiireisempää tehtävää, kuten koronapandemian hoito.
Bidenillä on hyvät suhteet Eurooppaan ja hän tuntee henkilökohtaisesti paljon eurooppalaisia poliitikkoja pitkän poliitikkouransa ansiosta.
Yhteinen sävel löytynee ainakin ilmasto- ja ympäristöpoltiikassa. EU:ssa pantaneen tyytyväisenä merkille, että Yhdysvallat on taas liittymässä kansainväliseen yhteistyöhön, kuten Pariisin ilmastosopimukseen ja Maailman terveysjärjestöön WHO:hon.
Presidentti Trump oli hyvin kriittinen sotilasliitto Natoa kohtaan. Tämän tilanteen odotetaan jossain määrin muuttuvan Bidenin kaudella. Biden on kutsunut Natoa "modernin historian tehokkaimmaksi sotilaspoliittiseksi liittoumaksi".
Hän on sanonut haluavansa Naton pysyvän vahvana, jotta se voi ottaa vastaan esimerkiksi Venäjältä tulevat uudenlaiset uhat.
Uusi alku ystävän kanssa vai pettymys? – Näin Bidenin voittoon reagoitiin Berliinissä, Brysselissä, Moskovassa ja Pekingissä
Valitsijat vahvistivat Joe Bidenin presidentiksi – Yle seurasi USA:n vaalisyksyä