“Tyhjensin vaali-iltana koko viskipullon”, “Biden ei kestä presidenttinä kuin vuoden – amerikkalaiset kertovat, miltä tuntuu herätä toisten unelmaan ja toisten painajaiseen

Repivän vaaliviikon piina on ohi. Miltä tavallisista amerikkalaisista nyt tuntuu? Kysyimme reaktioita vaalitulokseen eri puolilta maata.

Lämmin kaakkoisvirtaus toi lokakuussa Suomeen kuusi ennen näkemätöntä perhoslajia – marraskuussa lämmin henkäys lounaasta voi tuoda lisää vaeltajalajeja

Suomeen eksyi lokakuussa suurempia määriä Mustanmeren ja Kaspianmeren perhoslajistoa.

Voiko korona tarttua eläinten välityksellä, milloin pandemia on ohitse ja miksi Mika Salmisen silmälasit eivät huurustu maski päässä? Asiantuntijat vastaavat

Kansalliset asiantuntijat vastaavat 24 kysymykseen taudista, testauksesta, tartunnoista, maskeista ja rajoituksista.

Joonas Konstigin kolumni: Niin kauan kuin mokkalipat haukkuvat hallituksen, kaikki on maailmassa kohdillaan

Torikahviloiden ja huoltoasemien ukkokööriä tulee arvostaa, sillä jollain metafyysisellä tasolla he pitävät koko Suomea elossa, kirjoittaa kirjailija Joonas Konstig. Tämän kolumnin voi myös kuunnella kirjoittajan lukemana.

Itämerellä sattui 45 vuotta sitten hurja takaa-ajo, jossa Neuvostoliiton koneet pommittivat omaa sotalaivaa – ja joka salattiin viimeiseen saakka

Kapina fregatti Storoževoilla oli kylmän sodan erikoisimpia tapauksia. Sen takana oli matruusien tyytymättömyys ja politrukin hurja suunnitelma.

Timo Ruuska oli viime vuonna miljonääri – nyt hän kertoo elävänsä yhteiskunnan tukien varassa: "Rahat on tuhlattu aikapäiviä sitten"

Ex-miljonääri Timo Ruuska on tulotilastoissa toisena kotimaakunnassaan Etelä-Karjalassa. Silti rahaa ei ole.