Isänpäivää vietetään tulevana sunnuntaina ensimmäistä kertaa koronan muuttamassa maailmassa.

Kysyimme isiltä Jyväskylässä, miten he viettävät juhlapäivää tänä vuonna, ja miten korona on muuttanut heidän rooliaan isänä.

Iisalmesta kesällä Jyväskylään muuttanut Väinö Leinonen arvelee isänpäivän kuluvan rauhallisesti perheen kesken. Hänen mielestään korona on vaikuttanut isyyteen.

– Se on vaikuttanut niin, että yhdessä on oltu paljon enemmän kuin aiemmin, ja on pitänyt huolehtia esimerkiksi kotikoulunkäynnistä. Hyvältähän se on tuntunut, kun on saanut viettää lasten kanssa aikaa.

Isän ja isoisän tehtäviä hoitava Olavi Paananen on huomannut koronan tiivistäneen suhteita perheenjäseniin.

– Tyttäreni perhe on tuonut minulle ruuat kotiin, ja sen takia on tullut läheistä kosketusta perheeseen. Myös kaksi poikaani ovat avustaneet minua. Meillä on tämmöinen hyvä perheyhteisö.

Paananen ei vielä tiedä, mitä suunnitelmia lapsilla on sunnuntaille.

– Se on minulle vielä arvoitus. Luulisin, että pääsen tyttäreni perheen luo Viitasaarelle isänpäiville. Perinteenä ovat olleet ruokailu ja kahvikestit, ja jotain pientä rihkamaa mahdollisesti tulee, hän pohtii.