Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Keksitäänpä muutama tapahtuma.

Loimaalaisen terveyskeskuksen laborantti kuristi kerrossiivoojan tajuttomaksi.

Posiolaisen kirjaston informaatikko syötti työtoverilleen paristoja, joiden happo syövytti uhrin suun.

Euralaisen lähikaupan kassatyöntekijä tuhosi työkaverinsa auton ja kantoi kotiovelle hautakiven.

Miten tällaisia tapauksia kyseisillä työpaikoilla käsiteltäisiin ja selvitettäisiin? Ainakin paikalle pyydettäisiin poliisi. Tapaukset menisivät todennäköisesti käräjille ja syyllinen kai saisi teoistaan tuomion.

Millaisin sanankääntein media kertoisi teoista? Miten niihin viitattaisiin kansalaiskeskusteluissa? Kuristamisesta kirjoitettaisiin tapon tai murhan yrityksenä ja auton hajottaminen olisi ehkä törkeä vahingonteko. Mediassa pattereiden syöttämistä ei varmaankaan uutisoitaisi kiusaamisena.

Kouluissa on tilanne toinen. Sellaisiakin selkkauksia, joita aikuistebn työyhteisöihin kutsuttaisiin ratkomaan ainakin työsuojeluvaltuutettu, todennäköisesti poliisi, oletetaan kouluissa selviteltävän opettajavoimin.

Myös media osallistuu rikosten määrittelemiseen vain koulujen sisäisiksi ongelmiksi viittaamalla osapuoliin luokka-asteen numeroin: kuutosluokkalainen hakkasi viitosluokkalaisen. Ehkä yksitoista- ja kaksitoistavuotiaasta puhuminen toisi tapahtumat liikaa ulos koulusta.

Tuntuu kummalliselta, että koulussa tapahtuvat henkisen ja ruumiillisen väkivallan teot vieläkin mitätöidään kiusaamiseksi ja hoidetaan opettajien toimesta. Eikö jo oppilaiden oikeusturvan vuoksi paikalle pitäisi saada poliisi sekä sosiaalityöntekijä?

Eiväthän opet hoida koulussa muitakaan toisen ammatin osaamista vaativia töitä, kuten ruoan valmistamista tai sairaanhoitoa. Ei kai kenellekään tulisi mieleen vaatia äikänopettajaa tekemään vaikkapa makaronilaatikkoa viidellesadalle hengelle, pitämään lääkärintarkastuksia tai koulupsykologin vastaanottoa?

Mutta ei, asiantuntija-avun tarjoamisen sijaan koulujen toivotaan selvittävän kouluajan ulkopuolellakin tapahtuneita tekoja, kuten nettivainoamista tai koulumatkoilla tapahtuneita pahoinpitelyitä.

Oppilaat kun kuulemma ovat niin kätevästi koulussa tavoitettavissa. Myös pienten koulujen yhdistäminen jättikokoisiksi opetustehtaiksi vaikeuttaa opettajan työtä, sillä se hankaloittaa kiusaamisen havaitsemista. On eri asia nähdä yksittäisen oppilaan tilanne sadan kuin tuhannen lapsen yksikössä.

Mistä kumpuaa kuvitelma opettajan moniammatilllisesta kyvystä? Itse tunnen olevani opettajana isompien tapausten selvittämisessä neuvoton. Ei minulla ole valmiuksia toimia henkisen tai ruumiillisen väkivallan selvittäjänä, sillä opinnoissani ei sellaisia asioita käsitelty lainkaan.

Olen suorittanut suomen kielen laudaturin, kirjallisuuden ja kasvatustieteen cum lauden sekä puheopin approbaturin, mutta minulle ei ole koskaan opetettu, miten kohdata väkivallan uhri tai kuinka rikostutkintaa tehdään. Eikä huoltajilta aina tukea heru.

Mitenköhän monta kertaa koulumme opettajia on luvattu haastaa oikeuteen, kun on otettu yhteyttä kotiin ja kerrottu paljastuneesta kiusaamisesta? Ja mahtavatko sosiaalisessa mediassa toisiaan solvaavat poliitikotkaan koskaan pohtia, millaisen toimintamallin he nuorille antavat?

Koulukiusaaminen – oikeammin ehkä vainoaminen, väkivalta tai sosiaalinen eristäminen – on oikeasti vakava ongelma. Vaikka erilaiset projektit sekä tietoisuuden lisääntyminen ovat vähentäneet ongelmaa takavuosien määrästä, ei se silti ole kadonnut.

Kuka tahansa ope tai rehtori, joka väittää, ettei hänen koulussaan kiusata, joko valehtelee tai sulkee teoilta silmänsä.

Siksi kouluista valmistuu joka vuosi paitsi PISA-mittauksien huippuyksilöitä, myös loppuunkiusattuja väkivallan uhreja, jotka saattavat loppuikänsä kärsiä psyykkisistä ongelmista.

Asiaan pitäisi kiinnittää huomiota jo ihan kansantaloudellisistakin syistä, sillä yhä useampi suomalainen joutuu siirtymään työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen kaltaisten mielenterveysongelmien takia. Alle kolmekymppisiä suomalaisia jää työkyvyttömyyseläkkeelle jopa kahdeksan päivässä, kun muutama vuosi sitten määrä oli viisi nuorta.

Mutta kansantalous on toissijaista, kyseessä on oikeasti yksilön oikeuksista. Niin kauan kuin lapsella ja nuorella on velvollisuus käydä koulua, kuuluu jokaiselle heistä myös oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen.

Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siksi kouluja ei voi jättää yksin ratkomaan ongelmia, joiden syntyjuuret saattavat olla syvällä koulun ulkopuolella, kuten vaikkapa perheiden sisäisessä dynamiikassa.

Sen takia sekä poliisi että sosiaalityöntekijät täytyisi kytkeä voimakkaammin kouluväkivallan ja sen seurausten selvittämiseen.

Tommi Kinnunen

Kirjoittaja on Kuusamossa syntynyt äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä kirjailija. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.

Kolumnista voi keskustella 5.10. klo 23.00 asti.

Lue aiheesta lisää:

Päivi Happonen: Koulukiusaajat pakkohoitoon!

Sisäministeri Ohisalo huolissaan poliisin uudesta käytännöstä laskuttaa virka-avusta: "Olen antanut kiireellisen toimeksiannon"

Voiko koulukiusaaja rikkoa lakia? Onko kiusaamisvideon levittäminen somessa rikos? 4 kysymystä ja vastausta koulukiusaamisesta