Kuopiossa on havaittu muutaman päivän sisällä kolme uutta koronavirustartuntaa.
Samaan aikaan tartuntataudeista vastaavan lääkärin Raija Savolaisen tietoon on tullut, että moni koronavirustestissä käynyt on jättänyt noudattamatta kotikaranteenia.
Ilmiö huolestuttaa Savolaista.
– Ihmiset eivät pysy kotikaranteenissa, vaan saattavat lähteä bilettämään tai yleisötilaisuuksiin. Myös apteekeista on viestitetty, että sinne on marssittu suoraan testeistä ostamaan oireita lievittäviä lääkkeitä. Meillä on valtava huoli siitä, että tapauksia tulee lisää, toteaa Savolainen.
Savolainen muistuttaa, että testitulosta suositellaan odotettavan kotikaranteenissa. Suosituksen mukaan jo testauspaikalle tullaan kasvomaski kasvoilla.
Kotikaranteenista muistutetaan monta kertaa
– Yritämme kyllä ohjeistaa testeissä kävijöitä jo testiaikaa varatessa. Testin ottaja muistuttaa asiasta suullisesti. Myös kirjallinen ohje annetaan testikäynnin yhteydessä, kertoo Savolainen.
Toistaiseksi Kuopiossa ei ole tiedossa joukkoaltistumisia. Viimeaikaiset koronatartunnat Kuopion seudulla ovat liittyneet pääsääntöisesti ulkomailla matkustamiseen.
– Ei meillä Kuopiossa vielä hankala tilanne ole, mutta voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa siihen, miten hillitsemme toista korona-aaltoa täällä Kuopiossa.
Koko maakunnassa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurannan mukaan todettu yhteensä 146 koronavirustartuntaa. Niistä 65 on todettu Kuopiossa.