Päijät-Hämeessä voi nyt varata ajan koronatestiin netin kautta. Nettiajanvaraus onnistuu Omaolo.fi -palvelussa.

Omaolossa on voinut keväästä saakka tehdä koronaoireiden arvion. Nyt palvelusta saa varattua testiajan seuraavalle päivälle. Jos palvelu tulkitsee oireet vakaviksi, asiakas ohjataan soittamaan päivystysapuun 116 117, jotta koronatesti saataisiin tehtyä vielä aiemmin. Palveluun voi kirjautua vain pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Palvelussa ei voi asioida yli 10-vuotiaan puolesta.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän mukaan koronatestauksen ruuhkat ovat hieman hellittäneet. Päivystysapu 116 117:n takaisinsoitoissa on edelleen viiveitä, mutta nyt puheluita ei enää katoa.

Nettiajanvarauksella yhtymä varautuu tulevaan. Kun varsinainen flunssakausi alkaa, tarve tehokkaammalle ajanvaraukselle kasvaa.