Tehostetusta koronavirustestauksesta koituu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle iso lasku.
THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen mukaiset koronavirustestaukset maksavat Päijät-Hämeessä 1,5–2 miljoonaa euroa kuukaudessa rauhallisen epidemiatilanteen aikana.
Pelkästään loppuvuoden osalta testikulujen arvioidaan nousevan 10 miljoonaan euroon.
Jos testauksia jatketaan samalla tavalla ja epidemiatilanne pysyy rauhallisena, ensi vuoden koronatestauskulut kohoavat noin 20 miljoonaan euroon Päijät-Hämeessä.
Alkuvuonna kuukausittaiset koronatestauskulut jäivät selvästi nykytilannetta pienemmiksi, koska testejä tehtiin paljon vähemmän kuin nyt. Jos pandemiatilanne muuttuu ja testausmäärät kasvavat edelleen, kuluja testauksesta tulee vielä merkittävästi lisää.
Hyvinvointiyhtymän talousjohtajan Antti Niemen mukaan yhtymä ei ole saanut vielä valtion lupamaa tukea muun muassa koronapotilaiden hoitoon. Yhtymän osuus koko maahan varatusta 200 miljoonasta eurosta olisi 8–12 miljoonaa.
Tehostetusta testauksesta aiheutuvia kuluja ei ole mukana tämän vuoden talousarviossa, mikä tuo siihen ylityspaineita. Yhtymä onkin käynnistänyt omistajakuntien kanssa neuvottelut asiasta.