Tampereen kaupunki muuttaa flunssaisia lapsia koskevia koronaohjeitaan. Uuden ohjeen mukaan kouluun tai päiväkotiin palaaminen ei edellytä negatiivista koronatulosta, riittää että on terve.
Kouluterveydenhuollon nettisivulla julkaistussa ohjeessa sanotaan, että jos lapsen näytteeseen pääseminen viivästyy niin, että oireet ovat olleet poissa vähintään yhden vuorokauden ennen näytteeseen pääsyä tai vastauksen saamista, hän voi palata hoitoon tai kouluun.
Tampere nojaa linjauksessaan Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentamaan ohjeeseen.
Lisäksi jos perheessä on samanaikaisesti useampi samanlaista hengitystieinfektiota sairastava, riittää, että yksi on saanut negatiivisen testituloksen.
Ohjeessa muistutetaan, että varattu koronatestiaika on ehdottomasti peruttava, ellei sitä syystä tai toisesta enää tarvita.
Osa testeistä tärkeitä
Lapsilla on kuitenkin rooli koronaepidemiassa ja heitä on testattava, kuvaili Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen tänään THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön koronakatsauksessa, josta voit lukea lisää täältä.
Fimlab on kertonut, että jo joka neljäs testiin tuleva on ollut alle 10-vuotias. Lapsilta ei juuri löydy koronaa, ja monet katsovatkin, että lapset ruuhkauttavat testausta turhaan. Esimerkiksi Fimlabin koronatestaukseen oli alkuviikosta jopa viiden vuorokauden jono, myös tulosta on joutunut odottamaan.
Keskiviikkona kerrotun strategian mukaan kaikki oireiset on tarkoitus testata myös jatkossa. Testiin pitäisi päästä päivässä, samoin testitulos pitäisi saada päivässä.
Fimlabin mukaan uuden koronatestaustrategian toteuttaminen vaatii kovia ponnisteluja.
– On se kova tavoite, mutta se on asetettu ja sitä kohti ponnistellaan, sanoo Fimlabin palvelujohtaja Anu Mustila.
Lue myös:
Lapsi koronatestiin, jos hänellä on uusi sairaus, ei jatkuva flunssakierre – Yle seurasi THL:n ja STM:n koronakatsausta
Lapsiperheissä tukalat paikat, kun flunssa iskee ja testaaminen kestää – kerro, miten hankalaa korona-arki on ja kuinka siitä selviää
Suomen suurin laboratorioyhtiö: testiin pääsy päivässä on kova tavoite – ratkaisuja drive in ja walk in
Yle selvitti: Flunssaiset lapset venyttävät koronatestiresurssit äärirajoille – terveydenhuollossa toivotaan muutosta ohjeisiin
Joka neljäs Fimlabin koronatestiin tulija on alle 10-vuotias, mutta koronaa ei heiltä löydy – pitäisikö testaus kohdentaa aikuisiin?
Nuhaisten lasten koronatestaus pistää perheet lujille – allergialapsen äiti: "Kaksivuotiaalle annetaan kuutta lääkettä joka ilta, jotta voi mennä päiväkotiin"