Yhdysvalloissa senaatin tiedustelukomitea on julkaissut raportin yksityiskohdista, joiden avulla Venäjä sekaantui vuoden 2016 presidentinvaaleihin.
Raporttia pidetään kattavimpana ja yksityiskohtaisimpana tähän mennessä julkaistuna selvityksenä siitä, miten presidentti Donald Trumpin kampanja toivotti tervetulleeksi ulkopuolisen avun päihittääkseen demokraattiehdokas Hillary Clintonin vuoden 2016 presidentinvaaleissa.
Selvitys vahvistaa, että yhteyksiä venäläisten viranomaisten ja Trumpin lähipiirin välillä oli kampanjan aikana ja sen jälkeen. Raporttia varten on tehty tutkimuksia ja yli 200 haastattelua viimeisen kolmen vuoden aikana.
Uutiskanava CNN ja uutistoimisto Reuters ovat listanneet raportin tärkeimmät kohdat. Ne kuuluvat näin:
Selvitys toteaa, että kampanjoiden, poliittisten johtajien ja muiden vaikuttajien pitää jatkossa olla entistä huolellisimpia Venäjän vaikutusyritysten edessä.
Selvitys on republikaanien ja demokraattien yhteinen
Tiistaina julkaistu selvitys on siinä mielessä poikkeuksellinen, että sen takana seisovat sekä senaatin tiedustelukomitean republikaanit että demokraatit.
Tosin puolueiden edustajat tulkitsevat lausunnoissaan raporttia täysin eri tavoin.
Senaatin tiedustelukomiteaa tällä hetkellä johtava Marco Rubio (rep.)on sanonut CNN:n mukaan, ettei raportin myötä löytynyt todisteita siitä, että Trump tai hänen kampanjansa olisi ollut salaliitossa Venäjän kanssa. Sama todettiin myös erikoissyyttäjä Robert Muellerin viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa.
Komitean demokraattiedustaja Mark Warner puolestaan on puolestaan korostanut sitä "henkeäsalpaavaa yhteyksien määrää", joita Trumpin lähipiirin ja Venäjän hallinnon välillä on. Warnerin mukaan yhteydet muodostavat uhkan vaaleille.
Lisää aiheesta:
Yhdysvaltain senaatin julkaisema raportti tukee tiedusteluviranomaisten arviota: Venäjä sekaantui vuoden 2016 presidentinvaaleihin
Toimittajalta: Mueller-tutkinta satoi Trumpin laariin – Entä sitten?