Virosta Uuteenkaupunkiin seilanneen Yara Nauma -rahtialuksen kyydissä on 12 koronavirukseen sairastunutta miehistön jäsentä. Laivalla on yhteensä 21 miehistön jäsentä, joista 14 on sairastunut. Kaksi sairastunutta jäi Viroon hoitoon.

Yara Suomen lehdistötiedotteen mukaan yksi laivan miehistön jäsen toimitetaan ambulanssilla lääkäriin tutkimuksiin. Laivan muu miehistö ei poistu laivasta.

Yara Suomen toimitusjohtaja Tommi Hevonojan mukaan rahti puretaan niin, että laivaan ei mene Yaran henkilökunnasta kuin yksi henkilö, joka on suojattu suojavälineillä tartuntavaaran välttämiseksi. Laiva jatkaa matkaansa heti purun päätyttyä.

Viron yleisradion ERR:n mukaan sairastuneet ovat hyvässä kunnossa. Miehistön jäsenten koronavirustestit tehtiin Virossa.

Jutussa kerrottiin aikaisemmin, että miehistö olisi jäämässä karanteeniin Uuteenkaupunkiin, mutta Yaralta aamulla saadun uuden tiedon mukaan miehistö jatkaa matkaa laivan mukana.

Marinetraffic.com-sivuston mukaan alus saapui Yaran satamaan Uuteenkaupunkiin kello 13. Alunperin sen piti olla satamassa aamukahdeksalta.

Laiva lähti Uudestakaupungista Viroon viime viikon tiistaina ja on nyt palannut takaisin.

Juttua päivitetty kello 7:43: tarkennettu tieto siitä, että miehistö ei jää Suomeen, vaan jatkaa matkaa laivan mukana.