Tampereen kaupungin henkilöstöstä noin kolmannes on voinut toteuttaa elokuun alussa päättynyttä hallituksen etätyösuositusta. Nyt osalla on edessä paluu työpaikalle.

Tampereen kaupunki siirtyy maanantaina 17.8. hybridimalliin, jossa osa etätyössä olleista jatkaa etänä ja osa palaa työpaikalle.

Henkilöstöjohtaja Niina Pietikäisen mukaan ennen hybridimalliin siirtymistä arvioidaan, missä tilanteissa työssä on riski altistua koronavirukselle.

– Huomioon otetaan muiden muassa lähikontaktien määrä, kesto ja suojautumisen mahdollisuus.

– Kun riskit on tiedostettu, toteutetaan tarvittavat suojatoimenpiteet sekä seurataan työtapojen turvallisuutta ja ohjeiden noudattamista, kertoo Niina Pietikäinen.

Työskentelyä ja taukoja voidaan esimerkiksi porrastaa. Turvakäytännöt koskevat myös asiakaspalvelutilanteita.

Kevään ja kesän etätyösuositusta on voitu toteuttaa vain osassa kaupungin töitä. Esimerkiksi hoito- ja hoivatyö vaatii luonnollisesti läsnäoloa.

Hallituksen etätyösuositus päättyi elokuun alussa. Sosiaali- ja terveysministeriö toivoo etätöiden jatkamista.

Tampereen kaupungilta kerrotaan, että kaupungin johto ja häiriötilanteiden johtoryhmä seuraavat ja arvioivat säännöllisesti epidemiatilanteen kehittymistä. Kaupunki noudattaa valtioneuvoston suositusten lisäksi myös Aluehallintoviraston ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin antamia ohjeita ja suosituksia.