Eksote alkaa ottaa koronavirusnäytteitä ajanvarauksella Lappeenrannan Armilassa jälleen viikonloppuisin.

Aiemmin testejä tehtiin Armilassa myös viikonloppuisin, mutta vähäisen kysynnän vuoksi viikonloppuvastaanotot lakkautettiin kesäkuussa.

Viikonloppuisin testejä on tehty Etelä-Karjalassa ainoastaan keskussairaalassa Lappeenrannassa. Muut testipaikat ovat olleet avoinna arkipäivinä.

Ylilääkäri Minna Häyhän mukaan testipaikat ovat ruuhkautuneet, minkä takia testaukseen on lisätty resursseja.

Tavoitteena on, että koronavirustestiin pääsee Etelä-Karjalassa saman päivän aikana. Ruuhkan takia aikoja on kuitenkin jouduttu antamaan myös seuraavalle päivälle.

Eksotessa on tehty tällä viikolla päivittäin yli sata koronatestiä. Aiemmin vastaaviin päivälukuihin ei ole ylletty.

Lisääntyneiden testien taustalla ovat flunssa-oireet sekä matala testauskynnys.

Testiin pääsee ainoastaan ajanvarauksella. Ennen testiin hakeutumista Eksote ohjeistaa tekemään oirearvion netissä Omaolo-palvelussa tai olemaan yhteydessä puhelimitse numeroon 116 117.

Yhteyttä voi ottaa myös terveys- ja hyvinvointiasemille, jossa tehdään hoidon tarpeen ja testauksen arvio.

Lue lisää koronavirusepidemiasta Etelä-Karjalassa

Lue lisää uutisia koronaviruksesta Yle uutisten verkkosivulta