Ylä-Savossa lisätään vainajien väliaikaisia säilytystiloja koronavirusepidemian vuoksi. Ylä-Savon sote-kuntayhtymä varautuu siihen, että epidemia lisää kuolemia alueella.
Kuntayhtymä on tilannut kolme väliaikaiseen vainajien säilytykseen soveltuvaa kylmäkonttia. Kontit saapuvat lähiviikkojen aikana, ja ne sijoitetaan Iisalmen sairaalan sisäpihalle.
Väliaikaiseen vainajien säilytykseen soveltuvat kontteja käytetään vain, jos jo olemassa olevat tilat täyttyvät.
Kuntayhtymän mukaan väliaikaisten lisätilojen hankkimisella varaudutaan varmistamaan vainajien asianmukainen ja arvokas käsittely. Kuntayhtymä tekee yhteistyötä alueen seurakuntien kanssa.
Myös monissa muissa sairaanhoitopiireissä tai kaupungeissa (esimerkiksi Siun Sote, Keski-Suomi), on hankittu väliaikaisia tiloja vainajien säilyttämistä varten. Kuopion yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Antti Hedmanin mukaan KYSiin ei ole vielä hankittu vastaavia kontteja.
Näytteenottoa laajennetaan
Ylä-Savossa voi jatkossa ottaa koronavirusnäytteitä myös lauantaisin.
Näytteenottoon tarvitaan kuntayhtymän mukaan aina lääkärin lähete, jonka oireinen henkilö saa soittamalla ensin sairaanhoitajalle numeroon 017 272 4222 tai ottamalla yhteyttä verkkosivujen etusivulta löytyvän chat-palvelun kautta.
Koronavirusnäytteet otetaan Iisalmen terveyskeskuksessa ajanvarauksella maanantaista perjantaihin kello 9–11 ja 12–14 sekä jatkossa myös lauantaina kello 9–11.
Lue myös:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta Pohjois-Savossa