Keskustelu koroviruspandemian tuomien rajoitusten poistamisesta käy nyt kiivaana. Keskisuomalaiset yritykset haluavat eroon haitallisista rajoituksista.
Keskisuomalaisten yritysten mielestä koronaviruksen laajempi testaaminen ja tartuntaketjujen tarkempi jäljittäminen vaikuttaisi myönteisesti liiketoimintaan, ilmenee kauppakamarien kyselystä.
Yritykset kokivat nykyisistä rajoituksista haitallisimmiksi kokoontumisrajoitukset, ravintoloiden ja baarien sulkemiset sekä koulujen sulkemiset.
Noin 38 prosenttia kyselyyn vastanneista keskisuomalaisista yrityksistä kertoo koronatilanteen jo aiheuttaneen henkilöstövähennyksiä eli lomautuksia tai irtisanomisia. Vielä suurempi osa, noin 53 prosenttia keskisuomalaisista yrityksistä arvioi, että henkilöstön määrä vähenee seuraavan kahden kuukauden aikana.
– On tärkeää, että suuri osa lomautetuista pääsee takaisin töihin eivätkä tule irtisanotuksi, mutta siihen tarvitaan ihmisten liikkumista ja rajoitusten purkamista, Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen toteaa.
Hiltunen toivoo, että rajoituksia on lähdettäisiin purkamaan asteittain, kuitenkin epidemian hillitsemisen huomioiden.
– Positiivista on, että noin puolet vastaa henkilöstömäärän pysyvän ennallaan tai kasvavan. On paljon toimialoja ja yrityksiä, joihin korona ei ole vielä vaikuttanut. Siksi rajoituksia on lähdettävä purkamaan, jotta tilanne ei lähde heijastumaan näihinkin yrityksiin, Hiltunen sanoo.
Yli 90 prosenttia keskisuomalaisista vastaajista sanoo koronavirusepidemian vaikuttavan liikevaihtoon negatiivisesti seuraavan kahden kuukauden aikana. Erityisen pahasti poikkeustilanteesta kärsii matkailu- ja ravintola-ala.