Kotkalainen peliyhtiö Nitro Games oli vielä viime vuonna pahoissa talousvaikeuksissa. Yhtiö irtisanoi 21 työntekijää, ja jäljelle jäi 35.

Vuonna 2018 yhtiö teki tappiota 5,7 miljoonaa euroa ja vielä viime vuonna tappiota kertyi 3,2 miljoonaa euroa.

Nyt peliyhtiöllä näyttää pyyhkivän paremmin. Tällä viikolla yhtiö sai valtiolta 100 000 euron tuen koronapandemian selättämiseen. Myös tanskalainen Nordisk Film Games sijoitti yhtiöön vastikään noin 4,1 miljoonaa euroa ja tuli samalla suomalaisyhtiön pääomistajaksi.

– Tämä oli pitkän prosessin tulos ja iso helpotus. Kun neuvotteluiden loppumetreillä tuli vielä koronapandemia, on tosi helpottava tieto, että rahoitus on turvattu eikä siitä tarvitse kantaa huolta, toimitusjohtaja Jussi Tähtinen sanoo.

Nordisk Film Games on osa Egmont-konsernia. Se on Pohjoismaissa tunnettu kirjojen, sarjakuvien ja elokuvien levittäjä. Yhtiö sijoittaa pohjoismaisiin pelialan yrityksiin ja tukee pelialan kehitystä Pohjoismaissa.

Investointeja sataa

Suomalaiset peliyritykset ovat saaneet viime aikoina paljon investointeja koronapandemiasta huolimatta.

Pelaajamäärät ovat kasvaneet maailmanlaajuisesti, kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona ja kaipaavat viihdykettä.

Suomalaisen pelialan kattojärjestön Neogamesin mukaan Nitro Gamesin saama rahoitus on tyypillinen investointi pelialalla.

– Pelialalla on viime aikoina tullut investointeja, yllättävää kyllä näin koronan aikana. Suurimmat investoinnit viimeisten parin kuukauden ajalta ovat 10 miljoonan euron luokkaa, Neogamesin johtaja Koopee Hiltunen sanoo.

Nitro Gamesin toimitusjohtaja Jussi Tähtinen pitää yhtiön saamaa reilun neljän miljoonan euron rahoitusta merkittävänä ja tervetulleena. Yhtiö on saanut vastaavan summan sijoittajilta vain kerran aikaisemmin. Sen jälkeen, kun yhtiö listautui Tukholman pörssiin vuonna 2017, sijoituskierroksilta on poikinut rahaa 1,5 miljoonasta eurosta noin 4,5 miljoonaan euroon.

– Uusi pääomistaja mahdollistaa sen, että me kykenemme keskittymään mobiilipelien tekemiseen globaaleille pelimarkkinoille epidemiasta huolimatta. Saamme rahan lisäksi myös verkostoja pelialalta, Jussi Tähtinen sanoo.

Toimitusjohtajan mukaan yhtiö ei tällä hetkellä suunnittele palkkaavansa lisää työntekijöitä.

Lue lisää: Ensimmäinen suomalainen pelifirma listautui Tukholman pörssiin – nousukiito alkoi heti

Etäneuvotteluita

Peliyhtiöt ovat joutuneet sopeutumaan koronapandemian asettamiin liikkumisrajoituksiin. Työt tehdään kotona, eikä pelejä lähdetä markkinoimaan paikan päälle.

Peliyhtiö Nitro Games on jo tottunut etätyöskentelyyn, koska yhtiöllä on toimipisteet Helsingissä ja Kotkassa. Koronaviruspandemia on kuitenkin vaikuttanut yhtiön toimintaan siten, että aiemmin kasvotusten hoidetut sopimusneuvottelut järjestetään nyt etäyhteyksien avulla.

Nitro Games on saanut niin sanottua koronatukea suomalaisille yrityksille rahaa jakavalta Business Finlandilta 100 000 euroa, jotta sopimusneuvottelut onnistuvat matkustuskiellosta huolimatta.

– Tuki mahdollistaa sen, että pystymme kehittämään myytäviä pelikonsepteja siten, että ne voidaan toimittaa ja niihin liittyvät neuvottelut ja esitteleminen voidaan hoitaa etänä, Jussi Tähtinen sanoo.

Yhtiö esimerkiksi tekee peleistä sellaisia esittelyversioita, ettei niissä tarvitse olla esittelijää mukana.

Esittelyjä järjestetään Tähtisen mukaan päivittäin. Tapaamisia kertyy hänen mukaansa vähintään kymmeniä ja usein jopa yli sata vuodessa.

– Suurin osa neuvotteluista ei johda mihinkään. Pieni osa toteutuu ja johtaa kauppoihin. Ne ovat muutaman miljoonan euron kokoluokkaa.

Pelaaminen lisääntyy

Koronapandemia on lisännyt selvästi pelaamista mobiililaitteilla, kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kotonaan. Tämä on huomattu myös suomalaisessa pelialan kattojärjestössä Neogamesissä.

– Voidaan arvioida, että ne firmat, joilla on tuote ulkona ja vakiintunut pelaajakunta sekä tunnettuja pelejä, tämä on saattanut nostaa liikevaihtoa ja pelaajamääriä. Se on ilmiö, joka on maailmanmarkkinoilla nähty tapahtuvan korona-aikana, Neogamesin johtaja Koopee Hiltunen sanoo.

Suomalaiselle Nitro Gamesille ilmiöstä ei ole haittaa, mutta ei myöskään juuri hyötyä.

– Kolikon kääntöpuoli on se, että iso osa pelaajista on niin sanottuja ensikertalaisia. Se ei ole ihan meille osuvinta kohderyhmää. Teemme pelejä sellaisille, jotka pelaavat harrastuksenaan, toimitusjohtaja Jussi Tähtinen sanoo.

Pienet firmat pulassa

Poikkeustilanne koettelee sen sijaan pieniä pelifirmoja, joilla on neuvottelut pelien julkaisemisesta kesken. Kattojärjestö Neogamesin mukaan noin 15 prosenttia suomalaisista pelifirmoista pitää tilannetta jopa niin vakavana, että edessä voi olla konkurssi tai pelistudion sulkeminen.

– Pienet firmat, jotka hakevat tällä hetkellä investointia tai julkaisijaa ja jotka eivät ole saaneet keskusteluja kunnolla käyntiin, ovat nyt erittäin hankalassa tilanteessa. Julkaisijat ovat nyt äärettömän varovaisia. Odottelemme kyllä, että julkaisijat aktivoituvat kevään aikana, kattojärjestö Neogamesin johtaja Koopee Hiltunen sanoo.

Tässä vaiheessa Hiltunen ei osaa arvioida sitä, minkä verran pelaamisen lisääntyminen näkyy peliyhtiöiden tuloksessa. Syynä on se, että tilitykset tulevat pelifirmoille jälkijunassa. Silti talouden kriisi iskee myös pelialaan, jos tilanne pitkittyy ja ostovoima heikkenee.

– Toistaiseksi olemme pärjänneet hyvin, mutta kriisin pitkittyminen on myrkkyä meille ja kaikille muillekin.

Voit keskustella aiheesta 22.4.2020 kello 23:een asti.