Koronatapausten määrä Varsinais-Suomessa lisääntyy maltillisesti, kertoo Tyks tiedotteessaan.
Koko Varsinais-Suomen alueella 196 ihmisellä on todettu koronatartunta. Tiistaina todettiin yhteensä 15 uutta tartuntaa.
Tyksin sairaaloissa on koronaviruksen vuoksi hoidossa kahdeksan potilasta.
Varsinais-Suomen alueella ei todettu ole uusia koronatartuntaan liittyviä kuolemantapauksia.
Keskustelu suojavarusteiden hankinnoista ja käyttämisestä on koko maan osalta ollut aktiivista.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tilanne on kohtuullisen hyvä ja mahdollisuuksia uusien suojavarusteiden hankkimiseen kartoitetaan koko ajan.
Suojavarusteiden riittävyyden varmistamiseksi henkilökuntaa on ohjeistettu suojavarusteiden oikeaan käyttöön.
Tästä näet uusimmat uutiset Varsinais-Suomen koronavirustilanteesta.