Ähtärin kaupunki, seurakunta, Kuusiolinna Terveys Oy sekä Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymä aloittavat lapsiperheiden tukemisen ruokakassein.
Ruokakassien jakaminen on toimijoiden tukitoimenpide perheille, joissa on lomautuksia ja esimerkiksi yritystoiminnan hiipumista koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilan takia.
Myös kouluruokailun puuttuminen rasittaa perheiden taloutta.
Ruokakassien jakaminen aloitetaan 8. huhtikuuta. Sitä on tarkoitus jatkaa toukokuun loppuun saakka niin, että perheilä on mahdollisuus saada apua viikottain.
Ruokakassien noutamisesta sovitaan erikseen perheiden kanssa.
Katso tästä jutusta Ylen uutiset koronavirustilanteesta maakunnittain.