Koronavirus ei ole hidastanut Kokkolan ensimmäisen 12-kerroksisen tornitalon rakentamista.

Työt Pikiruukissa ovat sujuneet aikataulussa ja esimerkiksi rakennusmateriaalien toimitukset ovat onnistuneet suunnitellusti. Tällä hetkellä rakennuskohde työllistää noin 15 ihmistä.

– Meidän työmaalla ei ole ulkomaista työvoimaa, joten pulaa työntekijöistä ei ole tullut, kertoo urakoitsijana toimivan NyCon Oy:n toimitusjohtaja Håkan Nyman.

Työntekoon korona on aiheuttanut muutoksia.

– Turvaetäisyydet pitää ulkonakin työskennellessä huomioida. Lisäksi kahvi- ja ruokatunteja on porrastettu. Myös palaverit pyritään hoitamaan etänä ja työmaakäynnit on vähennetty minimiin, sanoo toimitusjohtaja Håkan Nyman.

Tuuli vaikeuttaa korkealla

Työt ovat edenneet viitoskerrokseen, rakennuksesta tulee 12-kerroksinen. Sen neliöstä on myyty jo 70 prosenttia. Kaikkiaan Pikiruukkiin on tarkoitus rakentaa kolme 12-kerroksista tornitaloa.

Asuntojen koot vaihtelevat 30 neliöstä aina 130 neliöön. Tarjolla on siis kaksioita, kolmioita ja neliöitä. Kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet ja jokaisesta avautuu näkymä merelle.

Rakennuttaja toimii Kokkolan NSA-Rakennus. Ensimmäisen talon pitäisi valmistua huhtikuussa 2021.

Suurin haaste rakennusvaiheessa on tuuli.

– Tarkkana on oltava ylimmissä kerroksista, että mikään tavara ei pääse lentoon, kertoo Nyman.