Hoitoalan henkilöstöllä näyttää olevan vaikeuksia päästä koronatestiin ympäri Suomen, vaikka valtionjohto ja THL ovat painottaneet terveydenhuoltohenkilökunnan testaamista matalalla kynnyksellä.

Yle kertoi viime viikolla, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUSissa hoitohenkilökunta ei päässyt oireista huolimatta korona-testiin.

Jutun jälkeen Yle sai useita yhteydenottoja ympäri maata hoitohenkilöstöltä. He kaikki kertovat samaa viestiä: koronatestiin ei välttämättä pääse, vaikka hoitohenkilöstön edustajalla olisi hengitystieoireita.

Hoitajien mukaan vaikeuksia useilla alueilla

Yleen saapuneet yhteydenotot tulivat viidestä eri sairaanhoitopiiristä: Pirkanmaalta, Päijät-Hämeestä, Kymenlaaksosta, Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta.

Ylen saamia viestejä on tämän jutun ohessa sitaatteina.

Viesteissä on sama huoli: testiin ei ole päässyt, vaikka on ollut hengitystieoireita ja kuumetta, töihin on käsketty, vaikka vielä yskittää. Hoitohenkilökunta pelkää tartuttavansa potilaansa.

Testiin pääsyä ei ole näyttänyt helpottavan edes se, että viime aikoina on tullut ilmi useita tapauksia, joissa lääkäreillä tai hoitajilla on todettu korona: jopa kriittisissä tehtävissä toimivilla henkilöillä.

Tilanne on vain pahentunut esimerkiksi Lastensairaalassa Helsingissä.

Sairaanhoitopiirien johtajat toppuuttelevat

Ylen kiinni saamat sairaanhoitopiirin johtajat ihmettelevät hoitohenkilöstön sanomaa.

Muun muassa Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Marina Erhola pitää hoitohenkilökunnan viestiä erikoisena.

– Tämä ei pidä paikkansa. Me olemme päinvastoin olleet etulinjassa tässä testaamisessa.

Erhola kertoo, että Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä on jo toista viikkoa käytössä kaksi eri linjaa koronatesteissä. Toinen linja asiakkaille, toinen asiakkaiden kanssa tekemisissä olevalle henkilökunnalle.

– Olemme tehneet erittäin nopeita toimenpiteitä sen takia, että henkilökunnalle saadaan oma testilinja.

Päijät-Hämeessä hoitohenkilökunta menee Erholan mukaan ensin niin sanotulle digi-klinikalle, jossa lääkäri arvioi otetaanko henkilöstä koronatesti vai ei.

– Noudatamme tarkalleen THL:n ja omaa ohjeistusta. Myös henkilökunnan testauksissa, Erhola kertoo.

Erholan mukaan on ymmärrettävää, että testausta rajoitetaan.

– Pitää muistaa, että kapasiteetti testaamiseen on tällä hetkellä maassamme rajallinen.

Myös johto toivoo lisää testejä

Kuopion yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Antti Hedman sanoo, että hänelle ei ole tullut viestiä, että testeihin ei olisi päästy.

Hedman sanoo, että testeissä on tosin ollut ruuhkaa ja Kuopiossa toivotaankin lisää testejä koko ajan.

– Tilanne on, että testejä on rajallinen määrä. On linjattu, että ne tehdään sairaanhoitoon joutuneille potilaille ja henkilökunnalle samalla periaatteella

– Jos epäily on vähäinen, niin silloin henkilökunta on kotona ja hoidetaan oireen mukaisesti.

Hedmanin mukaan Kuopiossa seurataan hyvin tarkkaan THL:n ohjeistusta.

– Meillä ei ole tässä asiassa mitään omia virityksiä.

Myös Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioylilääkäri Jaana Syrjänen muistutti Ylen jutussa jo aiemmin, että kaikkia suomalaisia ei mitenkään voida testata, sillä se maksaisi miljardin.

”Potilaat aina henkilökunnan edellä”

Myös Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava infektiolääkäri Irma Koivula ihmettelee hoitohenkilökunnan viestiä.

Pohjois-Savossa on myös henkilöstölle omat näytteenottopaikat.

– Heti kun tilanne alkoi ruuhkautua tavallisilla näytteenottopisteillä, laitoimme seuraavana päivänä jo henkilökunnalle oman pisteen.

Koivula muistuttaa myös, että testi tehdään henkilökunnallekin vain, jos on tarve.

– Ei testi toimi oireettomalla. Tätä on jouduttu selittämään (henkilökunnallekin). On mahdollista, että joku on ymmärtänyt tämän väärin.

Koivulan mukaan jonkun on pakko pitää huolta, kuka tulee testiin.

Hän sanoo, että Pohjois-Savossa on testattu hoitohenkilökuntaa hyvin lievilläkin oireilla THL:n ohjeen mukaan. Jopa useita kertoja samoja ihmisiä.

– Sen terveydenhuollon ammattilaisen pitäisi ymmärtää, että potilaat ovat aina ykkösprioriteetti. Aina. Ei rynnätä mihinkään potilaiden ohi.

– Jos sitä ajatellaan, että pitäähän minun saada testi, että suojelen potilaita. Totta kai. Mutta ohje on, että jos on oireita, silloin jäädään kotiin.

Näin terveydenhuollon ammattilaiset kertovat tilanteestaan Ylelle:

Lue lisää:

HUS:n hoitajat kertovat Ylelle vaikeuksista päästä koronatestiin, vaikka terveydenhuollon piti olla etusijalla testaamisessa