Hämeen poliisilaitos sulkee koronaviruksen vuoksi Forssan, Heinolan ja Riihimäen poliisiasemien lupapalvelut kokonaan 18.3.–30.4.2020 väliseksi ajaksi. Sulkemisella turvataan poliisilaitoksen toimintavalmius ja resurssit poikkeustilanteessa.
Hämeen poliisilaitoksen alueella lupapalveluissa palvelua saa jatkossakin Lahden pääpoliisiasemalla ja Hämeenlinnan poliisiasemalla. Lahden ja Hämeenlinnan poliisiasemilla keskitytään palvelemaan ajan varanneita asiakkaita ainakin huhtikuun loppuun saakka.
– Kiireellinen asia voi olla esimerkiksi matkustamisen tai asioinnin kannalta välttämätön henkilöllisyys- tai matkustusasiakirja, ammatin ja toimeentulon kannalta välttämätön lupa sekä ajo-oikeus eli myös ajo-oikeuden palautukset ajokiellon jälkeen hoidetaan, kertoo ylikomisario Niina Haapanen.
Hämeen poliisi pyrkii vastaamaan palvelukysyntään myös muiden asioiden osalta.
– Nyt pyydämme myös kansalaisilta malttia poliisihallinnon toimintakyvyn turvaamiseksi, sillä resurssit keskitetään kiireellisten ja tärkeimpien asioiden hoitamiseen. Tämän vuoksi kaikkea ei-välttämätöntä asiointia tulee välttää ja kiireettömät asiat hoitaa myöhemmin kesällä tai syksyllä.