Pohjois-Pohjanmaan Siikalatvan kaikki viisi alakoulua ja kolme yläkoulua ovat kiinni ainakin viikon ajan. Vt. kunnanjohtaja Seija Mäenpää kertoo, että koulujen sulkemisen päädyttiin varotoimena koronaviruksen ehkäisemiseksi. Kunnassa ei ole todettu toistaiseksi yhtään tartuntaa.
Siikalatvan sivistyslautakunta päätti eilen, että kunnan esiopetuksen ja perusopetuksen lähiopetus kouluissa ja esiopetuksessa keskeytetään viikoksi ajalla 16.–20.3.2020. Subjektiiviseen oikeuteen perustuva varhaiskasvatus jatkuu.
Päätöksen myötä kunnan n. 500 oppilasta on etäopetuksen parissa. Kunkin oppilaan oma opettaja tiedottaa Wilman kautta etätehtävistä.
Siikalatvan lukion yo-kirjoitukset käydään suunnitellusti. Lukion muut oppilaat ovat etäopetuksessa.
Samalla päätettiin sulkea kunnan neljä kirjastoa varotoimena. Kirjastot sijaitsevat Kestilässä, Piippolassa, Pulkkilassa ja Rantsilassa.Myös kansalaisopiston opintopiirit keskeytetään toistaiseksi.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!