Koronavirustilanne on saanut koululuokat tyhjenemään myös niissä kunnissa, joissa koulunkäyntiä ei ole siirretty etäopetukseen.
Raumalla 500 oppilaan Nortamon peruskoulussa kotiin jäi viidesosa oppilaista. Porissa Cygnaueksen koulun noin 400 koululaisesta peräti noin neljäsosa jäi kotiin.
– Huoltajien huoli on suuri. Odotamme Raumallla kuumeisesti hallitukselta linjauksia, kertoo Rauman opetus- ja nuorisojohtaja Hanna Viljanen-Lehto.
Muista kouluista saatujen tietojen mukaan luokilta on jäänyt kotiin kolmasosakin oppilaista.
Huoltajat ovat perustelleet lapsiensa poisjääntejä muun muassa sillä, että lähipiirissä on riskiryhmiin kuuluvia tai lapsi on flunssainen.
Ylen tietojen mukaan myös opettajia on maanantaina poissa normaalia enemmän.
Koulut vielä auki Porissa ja Raumalla
Monet kunnat, kuten Säkylä ja Huittinen, ovat jo sulkeneet koulut ja siirtyneet kokonaan etäopetukseen.
Ainakin Porin kaupunki odottaa kuitenkin hallituksen linjauksia ennen kuin tekee kouluja koskevia ratkaisuja. Pori on neuvotellut omasta linjauksestaan muiden isojen suomalaiskaupunkien kanssa.
Hallitus pitää uusia koronatoimenpiteitä koskevan tiedotustilaisuuden maanantaina kello 14.