Radiouutisissa torstaina kello7 ja 8 oli uutinen Yhdysvalloista, erikoissyyttäjä Robert Muellerin kuulemisista edustajainhuoneen valiokunnissa keskiviikkona.

Jutussa kerrottiin virheellisesti, että presidentti Donald Trumpia ei voitu asettaa syytteeseen, koska Mueller noudatti oikeusministeriön ohjetta, jonka mukaan presidenttiä ei voi asettaa syytteeseen.

Mueller antoi kuulemisissa kaksi ristiriitaista lausuntoa. Hän ensin sanoi oikeusvaliokunnan kuulemisessa demokraattien edustajalle Ted Lieulle, että oikeusministeriön linjaus presidentin asemasta vaikutti raportin lopputulokseen. Raportti ei suosittanut syytteen nostamista, mutta ei myöskään antanut täydellistä vapautusta presidentille.

Yli neljä tuntia myöhemmin Mueller kuitenkin muutti lausuntoaan tiedusteluvaliokunnan kuulemisessa ja sanoi, että syytteestä luovuttiin, koska tutkimuksissa ei päästy lopputulemaan, että presidentti olisi syyllistynyt rikokseen.