Erikoissyyttäjä Robert Muellerin odotettu kuuleminen kongressin edessä järjestettiin keskiviikkona. Lausunnoissaan Mueller pitäytyi pitkälti Venäjä-tutkintansa loppuraportin päätelmissä.
Presidentti Donald Trump sanoi toimittajille, että kuulemispäivä oli "erittäin hyvä päivä".
– Tämä oli todella suuri päivä republikaaneille. Ja voisi sanoa, että tämä oli mahtava päivä minulle, Trump muotoili.
Presidentti myös toisti syytöksensä siitä, että Muellerin johtama Venäjä-tutkinta on naurettava huijaus ja noitavaino.
Oikeusvaliokunnan kuulemisessa käsiteltiin sitä, onko presidentti Trump toimillaan yrittänyt estää oikeuden toteutumista. Tiedusteluvaliokunnan kuulemisen aiheena oli Trumpin kampanjaväen yhteydet venäläisiin toimijoihin.
Yksi eniten huomiota kerännyt seikka oli, että Mueller kiisti sen, että Trump olisi loppuraportissa vapautettu oikeuden estämistä koskevista syytöksistä.
Trumpin mukaan tämä johtui siitä, ettei erikoissyyttäjällä ollut ensinkään oikeutta vapauttaa häntä syytteistä.
Mueller istui valiokuntien kuultavana peräti seitsemän tuntia. Kuulemisen aikana hän kiisti vahvasti Trumpin väitteet, joiden mukaan Venäjä-tutkinta olisi ollut Trumpia vastustavien demokraattien masinoima noitavaino.
Trump puolestaan haukkui Muellerin esiintymisen jälkikäteen ja sanoi, että erikoissyyttäjällä "oli paljon ongelmia".
– Se, mitä hän ennen muuta osoitti, on, että tämä koko asia on ollut kolme vuotta noloutta ja ajanhukkaa maallemme.
Muelleria tenttasivat sekä demokraatti- että republikaaniedustajat. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Mueller vastasi julkisesti kysymyksiin tutkinnastaan.
– Demokraateilla ei ollut mitään, Trump sanoi toimittajille Valkoisen talon ulkopuolelle lähtiessään matkalle Länsi-Virginiaan.
– Ja nyt heillä on vähemmän kuin ei mitään, Trump jatkoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Edustajainhuoneen puhemies, demokraattien Nancy Pelosi ei kertonut tarkemmin demokraatien jatkotoimista.
– Haluamme mahdollisimman suuret perusteet, kun päätämme, miten jatkamme eteenpäin.
Demokraattien keskuudessa on ollut jo pidempään erimielisyyttä siitä, pitäisikö Trumpia vastaan nostaa virkasyytemenettely. Puolueen johto puhemies Pelosia myöten on suhtautunut menettelyyn nihkeästi.
Osa demokraateista odotti erikoissyyttäjä Robert Muellerin kuulemisen tarjoavan lisää todisteita siitä, syyllistyikö Trump oikeuden estämiseen. Lisätodisteet voisivat tuoda virkasyytemenettelylle uusia kannattajia.
Lue lisää:
Edustajainhuone päätti jäädyttää virkasyytemenettelyn Trumpia vastaan
Robert Mueller: Trump voidaan asettaa syytteeseen presidenttiyden jälkeen – Yle seurasi erikoissyyttäjän kuulemista