Yhdysvallat ja Meksiko ovat päässeet yhteisymmärrykseen maahanmuutosta. Tämän johdosta Yhdysvallat peruu uhkauksensa, jonka mukaan maanantaista alkaen Meksikon tuotteille olisi asetettu viiden prosentin tuontitullit.
Presidentti Donald Trump ilmoitti asiasta Twitterissä. Hänen mukaansa päätös perua tullit on pysyvä.
Trumpin mukaan Meksiko on sitoutunut vahvoihin toimiin rajoittaakseen Meksikon läpi Yhdysvaltoihin pyrkivien keskiamerikkalaisten siirtolaisten määrää.
Meksiko asettaa rajoilleen kansalliskaartinsa joukkoja hillitsemään etelämpää Keski-Amerikasta suuntautuvaa muuttoliikettä. Kansalliskaartin toiminnan pääpaino on Meksikon etelärajalla.
Meksiko lupaa myös ottaa vastaan Yhdysvaltoihin pyrkineet siirtolaiset, jotka Yhdysvaltain viranomaiset palauttavat. Siirtolaiset odottavat Meksikossa maahanmuuttoanomuksensa käsittelyä. Yhdysvallat lupaa nopeuttaa lupien käsittelyä.
Meksikolle tuhansien siirtolaisten majoittaminen ja ruokkiminen on suuri ponnistus. Viime kuukausina maahanmuuttajien virta Meksikon kautta Yhdysvaltoihin on kasvanut, kun Yhdysvaltojen tiedettiin tiukentavan maahanmuuttosäädöksiä. Yksin toukokuussa Yhdysvaltain viranomaiset saivat kiinni 144 000 Yhdysvaltoihin luvattomasti yrittänyttä ihmistä.
Myös Meksikon ulkoministeri Marcelo Ebrard kiitteli ratkaisua Twitterissä.
– Yhdysvaltojen tullit eivät toteudu maanantaina. Kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet meitä ja osoittaneet Meksikon suuruuden, hän tviittasi.
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steven Mnuchinin mukaan sopimus täyttää Trumpin tavoitteet, mutta presidentti varaa itselleen oikeuden ottaa tullit käyttöön, jos Meksiko ei toteuta lupauksiaan.
Trumpin tulliuhkaukset aiheuttivat kauhua amerikkalaisyritysten ja teollisuuden etujärjestöjen piirissä, sillä Meksiko on noussut tänä vuonna tilastojen valossa – Kiinankin ohi – Yhdysaltain suurimmaksi kauppakumppaniksi.
Maiden viranomaiset jatkavat yhteisiä keskusteluja ja tarkkailevat päätösten toimeenpanoa seuraavien 90 vuorokauden ajan.
Toistaiseksi ei ole vielä tiedossa, peruuko presidentti Trump hankkeensa rakentaa muuri Meksikon rajalle, jos maahanmuuttajien virta saadaan näillä keinoilla loppumaan.
Lisää aiheesta:
Ampuuko Trump omaan jalkaansa tulleilla? Isolla osalla amerikkalaisyrityksiä tuotantoa Meksikossa ja maasta tuli juuri suurin kauppakumppani
Päivitetty 16.15 valtiovarainministerin kommenteilla.