Presidentti Donald Trumpin hallinto suunnittelee lisätukiaisia amerikkalaisille viljelijöille, joita Yhdysvaltojen ja Kiinan pitkittynyt kauppakiista on kurittanut kovalla kädellä.
Asiasta kertoi Valkoisen talon taloudellinen neuvonantaja Larry Kudlow Fox News -uutiskanavalle.
Trumpin hallinto lupasi viime kesänä 12 miljardin dollarin edestä avustuksia maatalouteen helpottamaan tilojen taloudellista ahdinkoa. Nyt vuorossa olisi siis toinen apukierros viljelijöiden tilanteen helpottamiseksi.
Trump tavannee Xin kesäkuussa
Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppaneuvottelut päättyivät perjantaina tuloksettomina, ja Trump korotti kiinalaistuotteiden tuontitulleja 25 prosenttiin. Tuontitullit koskevat nyt Yhdysvaltoihin tuotavista kiinalaistuotteista noin 5 700 tuotetta. Niiden tuonti on arvoltaan noin 200 miljardia dollaria.
Kudlowin mukaan Kiinan ilmoittamista vastatoimista saatanee lisätietoa mahdollisesti jo tänään tai huomenna.
Hänen mukaansa kauppaneuvottelujen jatkosta Washingtonin ja Pekingin välillä ei ole toistaiseksi sovittu.
Kudlow kertoi lisäksi haastattelussa, että Trump tapaa todennäköisesti Kiinan presidentin Xi Jinpingin G20-kokouksessa ensi kuussa Japanissa, missä johtajien on määrä keskustella maiden välisestä kaupasta.
Aiheesta lisää:
Toimittajalta: Trump taistelee kansainvälisen kaupan todellisuutta vastaan ”Tariffimiehenä”