Yhdysvaltain valtiovarainministeriön korkea-arvoinen virkamies David Malpass on nimitetty Maailmanpankin uudeksi johtajaksi.

Malpass on työskennellyt ministeriössä kansainvälisten asioiden alivaltiosihteerinä.

Hänet tunnetaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vankkana tukijana. Trump ilmoitti helmikuussa esittävänsä Malpassia Maailmanpankin johtoon.

Yhdysvallat on perinteisesti nimittänyt Maailmanpankin johtajan. Jäsenmaiden on kuitenkin hyväksyttävä Trumpin ehdokkaan valinta.

Maailmanpankin kaikki 13 johtajaa ovat olleet yhdysvaltalaisia miehiä.

Maailmanpankin edellinen johtaja Jim Yong Kim ilmoitti tammikuussa yllättäen eroavansa yli kolme vuotta ennen kuin hänen kautensa olisi päättynyt.

Aiheesta lisää:

Trump esittää Maailmanpankin johtoon David Malpassia, joka on aiemmin arvostellut pankkia mm. Kiinan lainoittamisesta