Yhdysvaltain oikeusministeri William Barr puolustaa tapaansa käsitellä erikoissyyttäjä Robert Muellerin laatimaa raporttia tutkinnasta, joka selvitti presidentti Donald Trumpin kampanjakoneiston Venäjä-kytköksiä.
Maaliskuussa valmistunut raportti keskittyi Trumpin presidentinvaalikampanjaan ja siihen, oliko presidentti yrittänyt estää oikeuden toteutumista ja tutkintaa.
Barr piti lausunnossaan kiinni aiemmasta näkemyksestään, jonka mukaan raportti sisältää salassapidettävää tietoa. Siksi sitä ei hänen mielestään ole syytä julkaista sellaisenaan suurelle yleisölle.
Kongressin demokraatit vaativat saada koko raportin ja siihen liittyvän aineiston nähtäväkseen. Barr on aiemmin ilmoittanut julkaisevansa raportin muokattuna huhtikuun puolivälissä, mutta se ei riitä demokraateille.
Demokraatit aikovat saada raportin haltuunsa kokonaisuudessaan tarvittaessa oikeusteitse.
Mielenosoituksia raportin julkistamiseksi
Eri puolilla Yhdysvaltoja järjestettiin perjantain vastaisena yönä Suomen-aikaa mielenosoituksia koko raportin julkistamiseksi. Mielenosoituksia on tarkoitus jatkaa lähipäivinä.
Barr antoi lausuntonsa sen jälkeen kun hänen toimiensa arvostelu kiihtyi Yhdysvalloissa. Kiistan keskiössä on Barrin laatima ja julkisuuteen toimittama nelisivuinen tiivistelmä raportista. Tiivistelmää on arvosteltu raportin päätelmien kaunistelusta ja siistimisestä presidentti Trumpin hyväksi.
Osa Muellerin tiimin tutkijoista on kertonut Barrin kuvanneen raportin päätelmiä tiivistelmäkirjeessään puutteellisesti, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times. Tutkijoiden mukaan raportin Trumpia koskevat päätelmät ovat raskaampia kuin mitä Barr on antanut ymmärtää.
Barrin on arvioitu kaunistelleen etenkin kohtia, joissa arvioitiin, estikö Trump oikeuden toteutumista ja tutkintaa. Barr on sittemmin todennut, että hän ei tarkoittanutkaan lyhyttä tiivistelmäänsä kattavaksi selonteoksi raportin löydöksistä.
Barr antoi tiivistelmänsä toissa viikolla kaksi päivää sen jälkeen kun hän sai loppuraportin Muelleriltä. Alkuperäinen raportti oli 400 sivua pitkä, ja julkisuudessa on epäilty, että oikeusministeri olisi jättänyt tiivistelmässään kertomatta keskeisiä tutkinnan löydöksiä.
Tiivistelmän mukaan Venäjä pyrki vaikuttamaan Yhdysvaltain vaaleihin, mutta tutkinta ei löytänyt pitävää näyttöä siitä, että Trump ja hänen kampanjatiiminsä olisivat tietoisesti vehkeilleet venäläisten kanssa.
Barrin mukaan Trump ei myöskään syyllistynyt oikeuden estämiseen eikä ollut riittävästi todisteita, jotta Trumpia vastaan voitaisiin nostaa syyte.
Lue myös:
Yhdysvaltain oikeusministeri Barr julkaisee toimitetun version Muellerin raportista huhtikuussa
Trump riemuitsi Mueller-tutkinnasta mutta ei päässyt siitä täysin kuiville – lisäselvityksiä yhä luvassa
Toimittajalta: Muellerin Venäjä-tutkinnan johtopäätöksistä tuli hyvä päivä Trumpille – ja Yhdysvalloille