Itä-Suomesta lähtee huomattava määrä poliiseja heinäkuun puolivälissä Helsingissä pidettävään Trumpin ja Putinin huippukokoukseen.

Itä-Suomen poliisilaitos on saanut kokoukseen liittyvän virka-apupyynnön ja poliiseja osallistuu eri tehtäviin. Esimerkiksi Kuopiosta huippukokoukseen lähtee poliisin joukkojenhallintajoukkue.

Ylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan virka-aputehtävä on iso voimanponnistus ja vaatii jumppaa koko poliisiorganisaatiolta. Trumpin ja Putinin huippukokous koskettaa kaikkia poliisilaitoksia ja komennuksia tulee ympäri maata.

Poikkeuksellisen tilanteen takia Itä-Suomen poliisissa ei kuitenkaan ole peruttu poliisien lomia. Ylikomisario Pohjolaisen mukaan poliisit voivat halutessaan keskeyttää lomansa ja tulla töihin välillä. Huippukokoukseen lähtee Itä-Suomesta myös poliisin ajoneuvoja.

Itä-Suomessa samaan aikaan vilkas tapahtumaviikonloppu: "Normaali poliisitoiminta ei vaarannu"

Oman lisänsä poliisille tuo se, että heinäkuun puolivälissä on erittäin vilkas tapahtumaviikonloppu Itä-Suomessa. Poliisia työllistävät tuolloin muun muassa Ilosaarirock Joensuussa, Oluset Iisalmessa ja Mansikkakarnevaalit Suonenjoella.

Ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen vakuuttaa, että normaali poliisitoiminta ei vaarannu vaikka huippukokoukseen liittyvä virka-apu vie työvoimaa polisiin perustyöstä.

Ensimmäiset komennuspoliisit menevät Itä-Suomesta Helsinkiin jo ensi viikon perjantaina 13. heinäkuuta. Varsinainen huippukokous on maanantaina 16. heinäkuuta.