Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo perua suositukset etnisiin vähemmistöihin kuuluvien opiskelijoiden huomioimisesta opiskelijavalinnoissa.

Asiasta kertovat sanomalehdet The Wall Street Journal ja The New York Times.

Demokraattipresidentti Barack Obaman hallinnon suositukset rohkaisivat oppilaitoksia huomioimaan valinnoissaan vähemmistöt. Tarkoituksena oli kohentaa opinahjojen moninaisuutta.

Yhdysvaltalaisten lehtien mukaan Trumpin hallinto aikoo kehottaa opinahjoja jättämään etnisen taustan huomioimatta valinnoissaan.

Yhdysvaltain korkein oikeus on linjannut, että yliopistot saavat käyttää positiivista erityiskohtelua. Oikeusministeri Jeff Sessions kehotti jo marraskuussa ministeriötään selvittämään, rikkovatko käytännöt korkeimman oikeuden ja perustuslain asettamia rajoja.

Katseet ovat pian korkeimmassa oikeudessa

Yhdysvaltain korkein oikeus on rajannut asteittain oppilaitosten mahdollisuuksia huomioda etninen tausta opiskelijoiden valinnoissaan, kertoo The New York Times. Käytäntöä ei kuitenkaan ole kielletty.

Tilanne saattaa muuttua, sillä korkeimman oikeuden tuomari Anthony M. Kennedy ilmoitti hiljattain jäävänsä eläkkeelle. Trump saa nimittää oman ehdokkaansa tehtävään.

Yhdysvalloissa on käynnissä paljon huomiota saanut oikeusprosessi, jossa Harvardin huippuyliopiston syytetään asettaneen aasialaisamerikkalaisille opiskelijoille kovemmat pääsyvaatimukset, jotta muihin vähemmistöihin kuuluville opiskelijoille jäisi paikkoja.

Kiista vähemmistöjen huomioimisesta oppilaitoksissa on vellonut Yhdysvalloissa jo pitkään. Positiivisen erityiskohtelun puolustajien mukaan käytännöt edistävät todellisen yhdenvertaisuuden saavuttamista.

Konservatiivien mukaan käytännöt johtavat valkoisten ja aasialaisamerikkalaisten opiskelijoiden syrjintään.