Ulkoministeri Mike Pompeon mukaan edistymiselle Pohjois-Korean ydinohjelman purkamisessa on todellinen mahdollisuus Yhdysvaltain presidentti Trumpin ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin suunnitellussa tapaamisessa lähi viikkoina.
Pompeo sanoi ABC-kanavan haastattelussa, että Yhdysvalloilla on velvollisuus tapaamisessa pyrkiä diplomaattiseen ratkaisuun.
Pompeo kertoi myös keskustellleensa Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kanssa ydinaseidenriisunnan mekanismeista tapaamisessaan pääsiäisenä.
Pompeo oli sanonut Kimille, että Pohjois-Korean tulee sitoutua ottamaan "peruuttamattomia" askeleita kohti ydinohjelman purkamista, jotta minkäänlainen sopimus Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kanssa voi syntyä.
– Käytimme sanaa peruuttamaton tarkoituksella. Me tulemme vaatimaan askeleita, jotka osoittavat, että ydinaseista luopuminen saavutetaan, ulkoministeri Pompeo kertoi ABC:n haastattelussa.
Pompeon mukaan Trump oli ohjeistanut häntä ottamaan asian puheeksi vierallullaan Pohjois-Koreassa.
Mike Pompeo oli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n päällikkö tavatessaan Kimin pääsiäisenä Pohjois-Koreassa.
Ulkoministeri Pompeo on tällä hetkellä Israelissa. Israelissa hän tapasi sunnuntaina Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun ja keskusteli muun muassa Iranin roolista Lähi-idän kriisissä.