Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvioi, että hän ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapaavat toisensa jo 3–4 viikon kuluttua.
Kampanjatilaisuudessa Michiganissa asiasta puhunut Trump korosti tapaamisen olevan todella tärkeä Korean niemimaan ydinaseriisunnan onnistumisessa, brittilehti Guardian kirjoittaa.
– Mutta katsotaan, miten se sujuu. Menen tapaamiseen ja jos se ei sujukaan, minä lähden.
Jo perjantaina, isännöidessään Yhdysvaltain talviolympialaisjoukkuetta Valkoisessa talossa, Trump väläytti tapaavansa Kim Jong-unin tulevien viikkojen aikana. Aiemmin on uutisoitu, että Trumpin ja Kimin on tarkoitus tavata toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa.
Sitä, missä tapaaminen lopulta pidetään, on spekuloitu jo viikkoja. Myös Suomi on ollut mukana arvailuissa.
Pohjois-Korean Kim tapasi Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin perjantaina. Tapaaminen oli Etelä- ja Pohjois-Korean johtajien ensimmäinen vuosikymmeniin.
Myös Yhdysvaltain tuore ulkoministeri Mike Pompeo ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ovat tavanneet toisensa. Salainen tapaaminen pidettiin pääsiäisenä, Pompeon toimiessa vielä keskustiedustelupalvelun CIA:n johtajana.
Lue myös: Presidentti Niinistö Pohjois-Korean huipputapaamisen pitopaikasta: Kiva, että Suomi muistetaan mainita
Analyysi: Kimiltä ja Moonilta tarvitaan enemmän kuin kauniita sanoja – Nuudelijutustelu luo mielikuvaa ystävyydestä, mutta ei riitä rauhaan