Tiistaina erotettu Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson otti omassa tiedotustilaisuudessaan kunniaa suunnitellusta Pohjois-Korea-tapaamisesta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti viime viikolla tapaavansa lähiaikoina Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin. Tillersonin erottamista kommentoidessaan Trump sanoi tehneensä päätöksen tapaamisesta yksin.

Tillerson huomautti kuitenkin, että hänen johtaessaan ulkoministeriötä Yhdysvallat sai muita maita mukaan pakotteisiin, joilla on tarkoitus painostaa Pohjois-Koreaa karsimaan ydinohjelmaansa. Tillerson sanoi myös, että Yhdysvaltojen pitäisi vastata tiukemmin Venäjän toimiin ja varoitti Venäjää ajamasta itseään eristyksiin.

Seuraajalleen Tillerson arvioi jäävän lisäksi työsarkaa Irakin vakauttamisessa ja ääri-islamistien kukistamisessa sekä Kiinassa. Tillerson huomautti, että "mikään ei onnistu ilman liittolaisia".

Tillerson luovuttaa ulkoministerin salkun muodollisesti maaliskuun lopussa, mutta käytännössä salkun sisältö siirtyy jo tiistaina apulaisulkoministeri John Sullivanille.

Myös Tillersonin alainen joutui lähtemään

Trump erotti Tillersonin tiistaiaamuna paikallista aikaa tviittaamalla, että keskustetiedustelupalvelu CIA:n johtaja Mike Pompeo nousee ulkoministeriksi. Yhdysvaltain senaatin on vahvistettava vielä Pompeon nimitys.

Valkoinen talo erotti tiistaina myös Tillersonin alaisuudessa työskennelleen valtiosihteerin Steve Goldsteinin. Goldstein oli kertonut julkisuuteen virallisesta selityksestä poikkeavan version siitä, miten Tillerson sai tietää potkuistaan.

Goldstein antoi lausunnon, jonka mukaan Tillerson oli lukenut Trumpin päätöksestä Twitteristä eikä tiennyt, miksi hänet oli erotettu.

Lue lisää:

Analyysi: Trumpin ja Tillersonin myrskyisä liitto päättyi, ulkoministerin erolla spekuloitu jo kuukausia

Tillerson liittyi pitkään jonoon Trumpin hallinnon jättäneitä – häntä ennen lähtivät Cohn, Scaramucci, Bannon, Spicer...

Uskollinen soturi, entinen vakoilumestari – Kuka on USA:n ulkoministeriksi nouseva Mike Pompeo?